Mentiin hieman etuajassa tekemään muutamat keppitoistot Taimin kanssa, ja ne sujuikin aika kivasti. Yhdistin taas hyppyä ennen ja jälkeen keppien. Taimi avasi sanaisen arkkunsa ensi kerran agilityssa, kun se vikisi keppejä tehdessään :D. Selvästi sitä häiritsi, kun kerran ohjasin siinä hyvin lähellä, se kun on tottunut ne hyvin itsenäisesti suorittamaan. Pitää muistaa välillä palata taas helpompaan, ja vahvistaa niitä aloituksia lyhyemmillä. Ja toisaalta saada se palkkaus edelleen keppien jälkeen eteenpäin, ettei se jää kepeillä passailemaan siksi että minä tulen perässä, vaan että suunta olisi eteenpäin. Mutta niitä juttuja lisäillään ja edetään askel askeleelta, ei pidä tosiaan alkaa ahnehtia kaikkea. Hyvällä mallilla ne kepit on.

Itse treeneissä ei tehty mitään maata mullistavaa. Ensimmäisellä vuorolla tehtiin muuri + hyppy + rengas. Ja sitten pituus + A. Toisella kerralla parit kepit. Sen jälkeen puomi + muuri + hyppy + rengas + pituus + A, olivat kaaren mallilla. Siinä tuntui, että sain Taimin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti syttymään hallilla. On sillä esteille ollut hinku, mutta muuten se ei ole ollut ihan sitä mitä kentällä ennen juoksuja. Ehkä siinä on juoksujen jälkeistä pientä apaattisuutta tai siis jonkinalista valeraskausoiretta, sillä kotona lenkeilläkin se olisi joka risteyksestä kääntymässä takaisin kotiin. Ja on vähän normia herkempikin kyllä. Melkein oma itsensä, mutta sitten jotain pientä laahausta ja herkistelyä välillä. Välillä kyllä syttyy ihan kympillä hommiin, mutta esim. leikkiminen on ollut tosi haasteellista, vaikka kentällä ennen juoksuja mentiin joku treeni pelkästään lelulla palkatenkin. Tämä "vaiva" ei kuitenkaan ole ikuinen, ja pitää muistaa se, ettei koirat ole koneita, vaan niilläkin on eri kausia, joiden mukaan sitten pitää orientoitua treeneissäkin. Sitä vaan ei meinaa muistaa kun ei ole näitä hormonitoiminnallisia narttuja juuri talossa ollut. Tarakin vaan kahden juoksun verran. Nyt vaan helppoa ja motivoivaa pätkää vähillä toistoilla, se tänään kyllä onnistui. :)

Arvin kanssa rävellettiin pari ratapätkää. Hemmetti kun itse oli niin koomassa, ettei oikein muistanut radan koukeroita. Tyhmää, kun koira kulkisi, mutta itse torpedoi onnistumisen ja kivan tykityksen sohlaamalla minne sattuu. Yhtä kohtaa otettiin vähän useampi kerta, ja siinä saatiin kyllä ihan kiva tuloskin lopulta. Arska kesti ihan kiitettävästi toistoa. Arvi olisi kyllä ansainnut vähän paremmin hereillä olevan ohjaajan tänään.