Kotona ollaan viime päivinä tokoltu jonkin verran, ja tänään mentiin Satun kanssa aamusta hallille. Taran kanssa ruutua naksulla (menee nauhan yli ja kääntyy), aluksi se ei oikein meinannut lähteä sujumaan niin kuin kotona (ollaan muutamia kertoja vasta tehty), mutta se oli muutenkin ihan höpönä pitkästä aikaa hallilla, eikä meinannut oikein rauhoittua ja keskittyä. Mutta kun se keskittyi, homma sujui. Aion nyt kokeilla tällä tavalla edetä ruudun kanssa. Hyppynoutoja parit kappaleet innolla, samoin pari palautusta hypyn yli erikseen vielä. Seuraamisessa se teputti taas intona, ja välillä päästi tuskaisen haukahduksen, kun oli niin täpinöissään. Aluksi ajattelin, että en tee kaukoja kun niistä ei kuitenkaan tule mitään, kun se oli niin tepu-tepu-tuulella, ja ajattelin sen pomppaavan sata metriä eteen. Mutta tein aluksi ihan läheltä (s-m-s-m) ja pidensin matkaa joka maahanmenon jälkeen. Maahanmenot onnistuivat hyvin oikealla tekniikalla, kannatti siis opettaa "vanhalle" koiralle vielä uusi temppu. :)

Taimin kanssa aloitettiin noutokapulan loppuasennolla, tai siis se poimi kapulan ihan läheltä ja toi sen siihen eteeni. Näitä muutamat. Parit ruutuun menot, paikka oli vähän liian lähellä ruudun reunanauhaa, siihen pitää kiinnittää huomio. Voisi ensikerralla laittaa vaikka kosketusalustan sinne vähän pidemmälle ruutuun, ja ottaa sen avulla taas pitkästä aikaa. Avon kaukoja Satun huitoessa vieressä, ja seuraamisia pienet pätkät. Otin myös agiesteistä keppejä ja keinua.

Ainii, Taimi on nyt ilmoitettu ensimmäisiin agikisoihin. Vähän emmin, onko se liian aikaista, mutta toisaalta nämä ovat omat kotikisat, joten melko kivuttomasti päästään katsastamaan tilanne. Sitten ainakin tietää, mitä pitää vielä treenata. :)