Hallilla Satun ja poikien kanssa. Taimi aloitti ruudulla: kaksi kertaa lelu ruudussa, kaksi ilman lelua ja pysäytys, ne oli hienot! Sitten yksi lelulle. Seuraavana noudon palautukset, ei niin nopsat kuin aiemmin, mutta laukalla kyllä tuli. Kaukot bra. Seuraamisessa pieni koomia, eipä olla aikoihin kunnon pätkiä tehtykään. Suora luoksetulo ja loppupalkka. Ainiin, no otettiinhan myö paluuhyppyjä ja sitten istumista kauempaa käskytettynä, ei siis kuitenkaan vielä hypyllä. Ne kyllä toimi, että eiköhän ne pian hypylle saada yhdistettyä.

Tara aloitti ruuduilla, johon se menikin tosi kivasti. Välimatkakin oli pidempi kuin ennen ja tein ihan kunnon lähetyksenkin. :) Hyppynoutoa tehtiin myös, samoin seuraamista ja askelia. Kaukojen vaihtoja. Tunnari tehtiin myös. Ensimmäinen meni tosi hyvin... toisessa oli jo melkoista ylimääräistä sälää ja pellenumeroa, ja kolmas levisi käsiin. :D Kaikissa kyllä haisteli ja toi oman, mutta se hihkui ja keksi erilaisia viihdykkeitä väliin. Viimeisessä jopa otti väärän hetkeksi, mutta nuuski sitten ja toi ihan oikean. En viitisnyt puuttua mitenkään, kun se menee nbykyään niin hyvin, että kaikkea epävarmuutta lisäävää on vältettävä.