Jälkimettäänhän se oli taas lähdettävä. Kaupungissa paistoi aurinko, mutta matkalla metsään näin jo taivaalla lupaavat sadepilvet, eikä sadevaatetusta tietenkään mukana. No se osottautui kuuroksi, joka lakkasi kun olin tallannut jäljet ja aurinko pääsi paistamaan. Siispä jälkeä trooppisessa kuuman kosteassa ilmastossa, pohjiksi käytiin riekkulenkillä, jotta jäljet sai vanheta sen ~ 50 minuuttia --> odotettavissa oli ei-niin-tarkkaa työtä (nuori jälki, kostea maa).

Taimilla kuusi keppiä, ja kuvan mukainen jälki. Pituutta sain eniten ehkä ikinä, mutta mitä nyt valehtelisin sen pituudeksi, 400 m?

1243025170_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jälki siis alkoi tuolta vasemmalta.. Lähetin tieltä kohti metsää, hieno nosto oikein. Tsekkasi ilmiselvän harhan (kuitunauhaa tien kohdalla puussa, jälkiä maassa, toivottavasti oli joku ajettu jälki :P Tosin ei vaikuttanut kovin pitkältä) mutta palasi omalle ja lähti ajamaan sen jälkeen tosi varmasti. Kepit nousivat pääsääntöisesti hyvin. Jonkun meinasi kiertää kauempaa, mikä varmaan johtui nuista olosuhteista, kun jälki varmaan haisi melko laajalla, niin ei mennyt ihan askelten päällä jatkuvasti. Palautin sille. Kulmat erittäin hyvin. Yhdessä paikkaa lienee oli hirvenjälkiä, joita Taimi tutki, mutta kun lähti omalle jäljelle, niin lähti taas hyvin varmana. Viimoisella kepillä jäi seisomaan ja katsoi minuun. Pyysin sitä "näyttämään mitä siellä on", jolloin tuuppasi nenällään keppiä ja kävi maahan.

Oli ihan opettavainen jälki. Se oli aika raskas, tropiikin takia varmasti. Meno ei ollut niin intensiivistä kuin yleensä, mutta hienosti kyllä oltiin aina keppien kohdalla pääsääntöisesti, eli suht hyvin kuitenkin askelten päällä mentiin. Joitain "myyrätarkistuksia" teki, ja jäi sellainen olo, että jotkut krepit (vaikkaan eivät liehuneet vaan oli kääritty) häiritsi työtä, ja Taimi sai niistä hajua, jolloin jäi pyörimään paikalleen tai sitten haistelemaan jotain myyräkoloja, kun ei ehkä tiennyt miten reagoida. Kepeillä oli onneksi tarrat puussa, koska äkkiä kyllä saattaisi yhdistää krepistä haju ilmasta --> maassa pitää olla keppi. Ensi kerralla krepit korkeemmalle, ja suosin melkein pelkkiä pyykkipoikia ja tarroja.

Arville tein sellaisen paluuperätreenin, joka leirillä oli Loitsun yhdellä jäljellä. Palasin siis pari metriä takaisin päin tekemääni jälkeä ja käännyin jatkamaan vasemmalle. Arvia oli kiva seurata tässä: se huomasi, että jälki loppui ja alkoi tarkistella sivuja. Sitten se palasi taas toteamaan, että jälki loppui ja tarkisteli sivuja. Jossain vaiheessa se törmäsi siihen vasemmalle jatkuvaan jälkeen, ja lähti ajamaan sitä tyyliin "aijjaa, no katos tännehän tää menikin" eikä ollut moksiskaan. Ekalle esineelle pysähtyi hyvin, toista ei edes merkannut. Kolmannella olikin loppupalkka. Arvin jälki oli tosi hieno ja yllättävän tarkka, vaikka yleensä Arvi tarkisteleekin enemmän. :)

Kotona kävin Arvin kanssa hölkkäämässä säälittävät maksimissaan kaksi kilometriä, tuskin sitäkään. Ja joka ikinen askel puhdasta tuskaa. Vaan pakko ne tuskalenkit on tehdä pohjiksi, jos meinaa alkaa lenkkeilemään. Odotan innolla sitä päivää, kun pelkät endorfiinit jyllää... jos tämä lenkkeily tässä jatkuu, paree kun ei lupaa mitään. :P