Eilen pidettiin maastosunnuntai. Taimille tallasin mielestäni ihan ok pitkän jäljen. Neljä keppiä jätin matkalle, kaksi kulmaa ja kaarrosta. Ehkä se oli vähän samanlainen kuin edellinen metsäjälki. Arville pari kulmaa kans, kolme esinettä, viimeisellä loppupalkka. 

Jälkien vanhetessa laitettiin taas esineruutu pystyyn. Taimille näytettiin leluja, jotka lenteli takalaidalle, tuuli vastaan. Kaksi ekaa irtosi hyvin, sitten ajattelin ottaa toisesta lähetyspaikasta vielä yhden, mutta siinä tuli joku kauhean houkutteleva haju ruudun ulkopuolelta. Aihkikin oli käynyt siinä haistamassa, mitä lie siellä ollut, teeri nähtiin ainakin pellolle tullessa. Kävin vielä itse esineitä heittelemässä, ja lähetin Taimin joka rakettina haki vielä yhden tohvelin. Tätä pitäisikin nyt ihan miettiä, ehkä ei tarttis olla edes vielä niin vaikeita, pitääpä tutustua vähän tarkemmin esineruudun saloihin. :)

Jäljet oli melko vaikeita. Pelto oli todella kuiva, uusi kasvusto ei vielä ollut kasvanut, ja vanha kuiva heinä teki kovan maton pellon pinnalle, lisäksi tuuli vähän pyöritti ja oli muutenkin puuskittain voimakaskin, aurinkokin paistoi. Ikää Taimin jäljellä kaksi tuntia, Arvilla vähän enemmän - näissä olosuhteissa ehkä vähempi olisi ollut parempi? Onneksi olin namittanut pätkiä jäljeltä. Jäljen nosto vähän epävarma, samoin alku jonkin matkaa ennen kuin tuli namivahvistusta. Tarkistelua oli verrattain paljon. Kahdesta kepistäkin meinasi mennä yli, tuntui, että se ei edes merkannut niitä, mutta pysäytin niille, ja meni maahan. Eka kulma ihan hyvin, toisen otti ensin, sitten palasikin takaisin jatkamaan suoraan, ja sitten takaisin sinne mihin se oikeasti meni. Ja siis oikeasti niin hyvä että nameja oli, niin pystyi edes tietämään missä jälki meni, meno ei aina ollut ihan sen näköistä, että ollaanko jäljellä vai muuten vaan nenä maassa. Yksi keppi jäi. Just oltiin tietämäni mukaan loppusuoralla, kun sanoin, että en tiedä yhtään ollaanko jäljellä vai ei, suht oikeassa paikassa kyllä, niin Taimi humahti maahan viimeiselle kepille. Kumpis se meistä jäljestääkään... 

Arvin jäljennosto oli myös kovin hankalaa. Päästiin kuitenkin jäljelle, jonka se jossain vaiheessa vaihtoi Taimin jäljen poistulojälkiin. Voi ei, ei ne kyllä pitänyt olla niin lähekkäin. Onneks nykyään osaa olla vetämättä paniikkeja, huomasin myös missä meidän eka esine on, ja vein Arvin nostamaan jäljen uudelleen. Nyt se oli jo päässyt vauhtiin, joten jälki jatkui hirmu hienosti! Pysähtyi ekalle esineelle ihmettelemään, toisesta se olisi mielellään mennyt ohi, kolmannelle jäi. Arvi meni hirmu hienosti päästyään vauhtiin. Siksakkasi jäljen päällä vähän, mutta hyvin pienellä säteella. Oli myös rauhallinen ja helposti luettava.