Trooppisen päivän "ilot" oli lähteä lähikentälle tokotreeneihin koko poppoon kanssa. Tara sai tehdä ruutua ja kaukoja, joissa seisomasta maahanmeno alkoi lipsua, siihen nyt tiukka kuuri. Arvi teki seuraamista ja ruutua, sekä pari noutoa. :)

Taimin kanssa otin taas vain pari liikettä. Ensin liikkeestä seisomista muisteltiin, no se menikin hyvin. :) Seuraavaksi kaukoja, jossa kivana häiriönä kuului joka puolelta erinäköisiä tai siis kuuloisia käskyjä, joista Taimi ei hämmentynyt yhtään. Loppuun kaksi noutoa, koska ensimmäisessä en ollut tyytyväinen luovutusasentoon, oli vähän vino. Toinen parempi vaikkei täydellinen, mutta nyt ei ollut tarkoitus hinkutihinkutihinkuttaa. Tehtiin paikkamakuu, 4 minuuttia, piilossa ja vinoon poistuminen. Oli täydellinen!!! :D Loppuun vielä seuraamista loppupalkkaa vastaan, ja oli muuten aika perskuleen edistävää ja rumaa, mutta se ei tällä kertaa nyt haitannut, vire oli mitä parhain, ja sitä tässä vaan haettiinkin. Koirat yllättivät jaksamisellaan (minun mielestä) kauheasta säästä riippumatta.

Illalla mentiin jäljelle (nro 21). Arville oli Riikan tekemän 4 esineen jälki. Tosi hienosti pysähty kaikille esineille, muutenkin ihan perusarvimaista menoa.

Taimin kanssa oli tarkoitus katsoa jäljennoston tilaa.. Sellainen tätä varten suunniteltu jälki, jossa oli tavallaan kolme erillistä jäljennostoa - siis noston jälkeen vähän matkan päässä keppi, josta palkka, pois jäljeltä, seuraavaan nostokohtaan -> nosto, keppi, pois --> nosto ja kahden kepin vähän pidempi jälkipätkä. No ne Taimin jäljennostot nyt on aika karseita. Se on omaksunut, että kun annan käskyn, se ampaisee rakettina johonkin suuntaan, yleensä eteenpäin. :P Sitten se usein merkkaa tai jopa nostaa jäljen, mutta sitten alkaa tarkistella ja pyöriä. Näin ei siis käy aina, mutta kuitenkin niin usein, että osaan nimetä asian, tänään kävi alussa kans just näin..

Ensimmäinen nosto siis yllä mainittu. Itse jälkipätkä ja keppi ihan moitteettomat. Sitten toinen nosto, jossa lähti takajäljelle, kun se oli rinteessä ylempänä, en päästänyt etenemään kovin pitkään, jolloin lähti taas hyvin omalle ja kepille ok. Kolmas nosto onnistui, sen jälkeen aluksi jäljellä vähän hankaluutta, kun tie, jolla oltiin kävelty juuri meni parin metrin päässä, ja sieltä saattoi tulla hajua. Kun pääsi vauhtiin, jälki meni taas hyvin. Taimi meni ehkä vähän häpsingilleen noista poisotoista ja nostoista, kun se varmaan haistoi jäljen kuitenkin aika hyvin koko ajan, paitsi yhdessä kohtaa sille tuli hukka. Taimi selvitti sen kuitenkin hyvin, ja siitä palkaksi tulikin melkein heti keppi.

Tämä harjoitus ei ollut nyt hyvä tähän jäljennostoon, mutta pari uutta juttua on hautumassa. Tämä onkin nyt tällä hetkellä se juttu, joka pitäisi saada kuntoon.