Sateisessa Suomen suvessa. Ei satanut kuitenkaan ihan järisyttävästi, vaan just silleen sopivasti. :) Paikkamakuussa mentiin piiloon aika vinoon, siis koirien sivulle. Taimi ensin heitti lonkkalevon niin, että kääntyi kohti piiloa. Kävin korjaamassa rauhallisesti asennon, ja sen jälkeen oltiin vielä reilut 3 minuuttia piilossa, asento pysyi nyt hyvin.

Tehtiin yksilöliikkeinä aluksi luoksetulo, jossa tein pysäytyksen pitkästä aikaa, vapautus taakse. Seuraava suorana eteen. Toiseksi tehtiin liikkeestä seisominen vain kertaalleen, kun siinä ei edelleenkään ongelmaa. Kaukoja tehtiin ilman suurempia häiriöitä, kolme statistia seisoi siinä vierssä melkein. Nämäkin hyvät. Loppuun yksi nouto, hienosti suoraan eteen. Vähän turhahan näitä on hinkutella, mutta tuollaisena lyhyenä kivana motivaatiotreeninä meni hyvin.

Kotona ollaan muisteltu tunnaria, joka luovutusta lukuunottamatta sujuu jo varsin hyvin. Luovutuspaikkaa pitää vielä liittää tähän. Kaukoja ollaan tehty, niitä saa kyllä tehdäkin.. Ruutu on ollut ihan tauolla nyt pari viikkoa, mikä onkin varmaan ollut ihan hyvä. Pitääpä herätellä sitä taas kohta käyntiin.