Otettiin täällä Lappeenrannassa lähikentällä tokopätkät tyttösten kanssa. Tara sai aloittaa.

Kävin ensalkuun taputtamassa ruutua, josta jatkoimme noutoihin. Ensin puukapula, erittäin kovalla motivaatiolla, ilman haukkua! Siirryttiin metalliin, jossa sama meininki, mutta meni perusasentoon ilman käskyä, joten uusittiin pari kertaa, niin että palkkasin edessä istumisesta. Mutta haukkuja ei ilmaantunut missään välissä, ja laukka kesti. Luoksetulo tehtiin suorilta. Seisominen tosi hyvä, palkkasin tästä. Uudelleen, jossa otin molemmat pysäytykset, ja maahanmeno oli parantunut huisisti, ihme juttu! Tehtiin sen jälkeen vielä maahanmenoja vapaasta liikkeestä, ja tarjosi erittäin nopeita sellaisia. :) Loppuun sit se ruutu, jossa Tara meni nauhan päälle ja itsestään maahan. Kutsuin pois. Uudestaan meni haukun kanssa. Otin eri suunnista, maassa oli mopolla tehtyjä skraiduja ruudun lähellä hyvinä harhoina. Yhdestä suunnasta oli ongelmaa, mutta kun vähän haettiin, niin alkoi sujua, ja tosi kivastikin. Palkaksi Tara sai suorittaa seuraamista. :o) Sen lempparia.

Taimi tuli kentälle ongittuna, ja hyvin tarrautui syöttiin. Tästä jatkettiin seuraamisia, pieniä pätkiä paikkaan huomio kiinnittäen (kosketus). Hyvää, hyvää! Käännöksiä, täyskäännöstä, oli hirmu kiva tatsi. Seuraavaksi oli tarkoitus tehdä kaukoja. Niissä keskittyminen ja sitä kautta tekniikka hajosi, joten tehtiin joitain yksittäisiä vaihtoja lähinnä. Näiden kanssa laitetaan nyt taas mietintämyssy päähän - kotitreeniin takaisin ja tarkoitus on edetä liikkeessä kunnolla, ennen kuin otetaan taas kentällä. Otettiin pienet onginnat, jonka jälkeen ruutusta. Oi mikä meno olikin! :) Loppuun metallinouto. Ensin palautti ravilla, joten tehtiin vielä toinen, jossa laukalla. Tähän olisi hyvä ottaa vaikka hetsattua palautustreeniä, mutta yksin se ei onnistu. Ja voisi ottaa ihan puukapulallakin, kun ei olla vähään aikan tehty.

Kaiken kaikkiaan mukavat treenit. Yksin on vaikea saada kunnon draivia päälle, mutta tänään se onnistui kivasti.