Mentiin ennen hukkatreenejä ottamaan pitkästä aikaa Linnunlahdelle pk-esteitä. Ensin hyppyä pari ekrtaa, taisin nostaa sen johonkin 90 cm:iin? Niin meni että leiskahti. :D Väliin leikittiin ketulla, ja meinattiin kokeilla korkeampaa a-estettä. Taimi vaan ei tajunnut sen taas olevan niin jyrkkä, eikä päässytkään yli. Vaihdettiin matalampaan, joka tehtiin kaksi kertaa oikke hyvi. Ja taas sai kettu kyytiä. Taran kanssa tein muutaman läheltä ruutuun menoa, useammassa tuli haukku, jolloin jätin huomiotta koko koiran, hyvistä sit palkka. Viimeinen oli pitkä lähetys kipolle ruutuun. Ehkä saadaan haistelu takas, ehkä ei, jää nähtäväksi..

 

Sitten suunta kohti Hukkiksia, poimittiin Hannele ja Solja ensin kyytiin. Porukkaa olikin oikein kivasti tänään. Hannele teki tutun haukkutreenin Taimille, kun ei olla sitä aikoihin tehty. Hyvin lähti taas haukut, Taimista se on niin kiva leikki. Maalihenkilö oli "satumetsässä", jossa Taimi etsi innokkaasti. Ilmaisukin löytyi oikein kivasti!

Tara sai ilmeisesti jonkun hajun maalihenkilöstä heti, vaikka se olikin aika kaukana, ja rinne välissä. Tara siis lähti samoin tein juoksemaan jonnekin, ja jostain kaukaa alkoi kuulua haukku. Tulipahan testattua haukun kestoa ihan kunnolla.