Riikan kanssa ahkeroitiin jälkeä Selkiellä vähän eri maastossa taas.

Arville tein itse jäljen, jossa oli paljon kulmia ja viisi esinettä, ikää kaksi tuntia. Hienosti Arvi pysähtyi esineille, ja neljännen oikein heitti ilmaan. :) Niissä ei siis ollut nyt purkkeja, vaan ajattelin katsoa mitä se tekee. Viimeinen esine oli taas lempinarupallo, josta se jälleen meni yli, vaikka muille pysähtyi. Onko ongelma siinä narupallosssa, eikö se kuulu metsään..? Kun en antanut jatkaa, se haki esineelle ja lähti jopa tuomaan sitä minulle. Arvikin edistyy!

Taimille piti siis saada jippo jäljelle (nro 47). Keksittiin, että jälki menee tielle, ja Riikka kävelee parikymmentä metriä tien reunassa ja menee takaisin metsään. Lisäksi yhdessä kohtaa Riikka oli kävellyt vähän eestaas. Ikää reilu kaksi ja puoli tuntia. Jäljennosto oli vähän hätäinen, paikassa varmasti oli muitakin hajuja, ja se yritti lähteä liian aikaisin. Otti kuitenkin oman, jota jatkettiin tiepätkälle. Tullessa tielle se meinasi (odotetusti) lähteä ratkaisemaan tien ylityksellä, mutta stoppasin liinan. Se hakeutui tien reunaan, mentiin sitä pitkin, ja hienosti lähti oikein takaisin metsään. Mentiin muutama keppi eteenpäin, kun Taimi lähti ilmeisesti harhajäljelle. Selvästi se jäljesti, mutta huomasin, että jälki ei ehkä sinne jatkuisikaan. Annoin Taimin jatkaa ehkä vähän liian pitkälle, kun suunta vähän hukkui, eikä tarkalleen tiedetty, mistä jälkeä kannattaisi lähteä etsimään. Pysyin rauhallisena, ja ajattelin, että otetaan tämä toisena haasteena. Haravoitiin aluetta viisi - kymmenen minuuttia. Käveltiin vielä kerran yhdestä suuntaa, ja sillä hetkellä kun sanoin Riikalle ääneen, että nyt taitaa kyllä tämä viimeinen jäädä, niin Taimi menee samalla sekunnilla maahan - viimeinen keppi! 

Uskomatonta! Tuuria oli ehkä, että oltiin juuri siinä, sillä ei tultu juuri jälkeä pitkin todennäköisesti, mutta Taimille sen kepin löytyminen oli maailman paras juttu. Se nimittäin teki töitä koko sen ajan, kun haravoitiin aluetta. Jossain vaiheessa kun mietittiin paikoillamme, Taimi vinkui ja halusi jatkaa johonkin suuntaan (ehkä meidän haravointijälkeä, ehkä omaa). Se ei paineistunut, eikä mennyt hämilleen, välillä tuli tarkistamaan minulta, että vieläkö? Ja jatkoi taas. Vaikka sitä keppiä ei olisi löytynyt, niin se ei olisi ollut paha juttu, vaan joskus nyt vaan voi näin käydä, ja sekin on hyvä joskus tulla treeneissä.

Ja juuri ennen "harhajälkeä" mietin mielessäni, että aika kone se on jo jäljellä. Olen oppinut lukemaan Taimia aika hyvin, ja luottamus on molemminpuolista. Sitten tuli se harha ja sen jälkeen hukka, mutta koira ei lannistunut, eikä mennyt toimintakyvyttömäksi, vaan teki töitä. Huh! Oli hieno tunne. :) Kyllähän noita harhojakin pitäisi treenata, mutta silleen hallitusti kuitenkin. Seuraava jälki saa kyllä olla aika perusmenoa, mutta sitä seuraavassa voisi olla hallittu harhatreeni. Tienylityksiä ja tietä pitkin kävelyitä voisi vuorotella, jotta se ratkaisisi nekin sitten hajuaistilla. Opettavainen reissu, ja ylistys pienelle junakoiralle. :o)