Eilen kisattiin Lappeenrannan uudessa hallissa. kaksi starttia kolmosluokkaa molemmille. Tuomarina Hannele Lummeranta.

Ensimmäinen rata oli kiva. Pari tiukkaa paikkaa oli sinne saatu joukkoon. Tamin kanssa startattiin ensin. Meno oli ihan näppärää, jouduin turvautumaan parissa kohtaa aika palikkaratkaisuun, mutta homma toimi kuitenkin niin hyvin, että mukaan tarttui ensimmäinen nolla kolmisessa ajalla -3,12, sija taisi olla joku reilusti päälle kymmenen.

Arvi tuntui jotenkin normaalia stressaantuneemmalta koko ajan ennen starttia. Eikä se jäänyt nyt niin hyvin edes alkuun.  Heti alussa tuli yksi iso käännös, jotka ovat sille vaikeita. Päätin sitten vedättää kunnolla, jos vähän saataisiin saappaisiin vauhtia. Aikaa kertyi -3,30. :D Voitti siis nippa nappa Taimin.

Toinen rata vaikutti tosi kivalle! Sellaiselle täysin potentiaaliselle nollaradalle... Nyt meno Taimin kanssa oli minusta edellistä sujuvampaa, ja se lähti joissain kohdissa kitrmaamaan tosi lujaa, kuten rataantutustumisessa ajattelinkin. Tsemppasin myös itseäni aika hyvin tälle radalle. :) Oltiin puolessa välissä rataa A:lla. Taimi bongasi tullessaan alastulolle tuomarin, ja katsoi vaan sitä ja teki "kontaktin" ollen kokonaan siinä valkoisella kontaktipinnalla, edelleen katsoi tuomaria. Annoin uuden "koske"-käskyn, jolla se vaan paikallaan länttäsi tassujaan kontaktille. Lopulta tule-käskyllä se lähti, meni tuomarin luokse siitä huolimatta että minä menin toiseen suuntaan, sitten se kiipesi takaisin A:lle väärään suuntaan ja teki oikein mallikkaan kontaktin. :D Loppurata meni kuin odotettu. SIlle joskus tulee tarve suorittaa jokin tehtävä siitä huolimatta, menenkö minä ihan eri suuntan ja sanonko sille mitä. 

Arvillakin rata alkoi ihan suunnitelman mukaisesti. Nyt se ei ollutkaan niin stressaantunut, en vienyt sitä halliin kovin aikaisin, ja yritin pitää sen suht kuosissaan. Samaisen A:n jälkeen yritin ohjata Arvia esteelle, jonka näkyvyyden itse peitin, joten se lähti vähän sivuväistöön ohittaen hypyn. :( Loppurata hyvin, ja korjauksesta huolimatta miinusaikaa 0,85 sekuntia. Minusta ajat olivat kivat, sillä kerettiin niihin tänään hyvin, kun tehtiin ihan mukiinmenevät radat.

Tara pääsi mukaan kisoihin! Käytiin kahteen otteeseen hallissa syömässä nakkia ihmisten katsomisesta, koirien katsomisesta ja tarjoillusta kontaktista. :)