.. ja sen verran tokoiltiin, että Tara pääsi mukaan harkkoihin. Tara oli Elsan parina, kun Elsa paikkaistui, ja Tara paikkamakasi kaksi pikkupaikallaoloa. Tara oli tosi rauhallinen ja hyvä! Omissa hommissa pätkä tiheästi käskytettyä seuraamista, jossa hyvä meno. Taran vire on ollut viime aikoina vähän hakusessa, mikä tosin voi selittyä sillä, että ollaan oltu hommissa melkein koirien siesta-aikaan, eli iltapäivällä. Ja halli nyt on halli, siellä ei tartte kiekkoja hirveesti nostella. Luoksetulon seisominen pallolla (ei lentänyt päähän), ja kokonainen ihan sellainen, mitä kehtaa lähteä näyttämään kokeeseenkin - maahanmeno toki sellainen vähän hitaahko. Ruutuja, joissa eka ihan jees, mutta piti haukkua. Toinen ok, mutta tassut olivat etunauhalla. Kolmas oli paras. Käytin käskytystä hep - maa, tosin en usko että Tara sitä ekaa oikeen hiffaa, mutta kyllä se sillä kuulolle tulee, kun menee nyt maahan ihan ok. :) Loppuun kaukoja, jossa olikin mukavaa häiriötä, kun satunnaiset ohikulkijat päättivät tulla katsomaan hallia, ja autokin ajoi pihaan ja koiria haukkua. Mutta siihen nähden Tara teki parhaita kaukoja aikoihin! Hyvä meno jee!

Taimin kanssa jatkettiin keppien työstöä, eikä virheitä tullut, joskaan en isoja kulmia ottanut. Tehtiin myös okseri, jota Taimi ei kyllä ensin ottanut erityisesti huomioon, mutta tajusi hypätessään sen olevan korkeampi, eikä tiputtanut. Toisessa setissä A:lle irtoamista sekä A- ja loppusuora-irtoamista, jossa edellisen kerran okseri näkyi jumalattoman korkeina ja rumina hyppyinä. :P Että ei se metri nyt niin hirveän iso juttu ole... Kolmas pätkä tehtiin myös, joka oli myös oikein hienon onnistunut ja mukava. Ihana Taimi, tänään oli hyvä fiilis!

Arvilla oli myös menoa. Kaarrokset vähän pitkiä, kun se hyppää niin pitkälle, joten pitäisi ennakoida aika hurjasti enemmän, ja opettaa se lukemaan ennakointia.. tai sitten vaan tehdä. ;) Kylläpä lähdetään hyvillä mielin viikonlopun kisarientoihin.