Saatiin Kaisa ja koiruudet seuraksi KTK:lle ottamaan tokohommia. Treenasin Arvin ihan alkuun, ja olipa sillä hyvä meno. Seuraaminen oli mahtavaa, jäävistä maahanmeno, luoksetulo pysäytyksellä ja noutokapulan nostoja sekä nouto. Ai juu, otettiin vielä kaukojakin, eli aikalailla tuli tehtyä, mutta oli tosi hyvä treenipätkä. 

Taralla oli parempi asenne kuin viimeeksi. Seuraamisia ihan muutamin askelin kiinnittäen huomio taas paikkaan enemmän. Kaukoissa tehtiin läheltä s-i toistoja, kauempaa meinasi mennä maahan. Saatiin kuitenkin se kalloon uppoamaan niin, että viimeinen sarja oli suht kaukaa ja ihan mahdottoman hyviä vaihtoja kaikki. Luoksetulon seisomista pallolla (se on suht tyhmän näköistä, kun heitän pallon ja koira pysähtyy kuin seinään, mutta lähde palloa hakemaan ennen kuin siihen erikseen innoitetaan :D), ja yksi kokonainen varsin hyvä luoksetulo (myös maahanmeno ripeähkö). Loppuun ruutu, jossa laukkasi pidättyvästi, mutta ruutuun asti, huomiosana ja maahan, onnistui! Ei se nyt ole sellaisella vireella kuin haluaisin, mutta josko siinä tulisi noutoilmiö, eli vauhti tulee taas kun se on varma siitä mitä tehdään.

Kaino-Vienon kanssa halusin ottaa ihan pätkän leikkiä alkuun, mikä onnistuikin kun pidettiin tosi lyhyenä. Siitä vauhdikas siirtyiminen jääviin, ihan ok istuminen taisi ensin seisahtua ja siitä istua. Maahanmeno ok, luoksetulo laukalla muttei ihan täysiä. Yksi nouto, ja eteenemeno, jossa otti jonkun muun jutun targetiksi, joten ei tullut ihan suora ja täysiä oleva. Tehtiin uusinta, joka nyt parempi. 

Taimin kanssa sain kyllä vihdoin kaipaamani suunnan, mitä ja miten treenataan. Nyt ei kannata tehdä tosiaankaan liikkeitä kokonaisina, sillä ei ne liikkeet ole missään koekunnossa, eikä niiden pitäisikään. Ja kun se kainostelee ja vienostelee vähäsen, niin etenkin on hyvä idea ottaa toistoja eri liikkeiden osille, jossa paljon palkkaa, ja haetaan tekniikkaa. Eteenmenoa vielä helpotettuna niin, että sillä on idea mihin mennään. Noutoja pitäisi kyllä ottaa, mutta niihin eritoten ne oikeat esteet pikkuhiljaa... tai siis piakkoin jo oikeasti. Niissäkin voisi aloittaa ihan palautuksilla. Ihanaa nyt tuntuu, että näen selkeästi miten tämä lähtee etenemään. :)