Tänään aksailtiin vakkarissa. Voin kertoa niille, jotka ovat meinanneet joskus kokeilla treenata tunti sen jälkeen kuin on syönyt Brunon isot ranskalaiset, kasvishampurilaisen ekstrajuustolla ja palan Sacherkakkua, että ei kannata. Ainakaan, jos on tarkoitus yrittää liikkua tai ajatella. Parit huonot yöunet ennen treeniä kruunaavat kokemuksen. 

Arvin kanssa jopa yritin suorittaa treeniä. Omasta puolesta ei ollut kehumista, harmi, sillä Arvi olisi voinut kulkeakin kunnon ohjauksessa. Taimin kanssa keskityin vähän irtoamiseen, kontakteille vähäsen ja muutama käteentuloharjoituskin mahtui mukaan.

Istumista tehtiin eilen taas kentällä. Kaikki onnistui, tehtiin pitkääkin seuraamista, josta istuminen. Nyt ei toki olla taas maahanmenoa tehty, mutta parempi saada taas tuo kuntoon ennen kuin aletaan kokeilla molempia. :)