Eilistä ja tätä päivää. Eilen tiistaivakkareissa tehtiin pitkästä aikaa kunnon työpistetyöskentely. Jokainen 4 suunnitteli pienen treenipätkän, joissa sitten kierrettiin. Se oli kivaa! Itse harjoituksissa itse suunnittelin sellaisen takaakieputusjutun, Minnalla oli sarjaeste, Tiiamarilla keppikulmat ja Ninnillä sellaista vähän (minule) uudempaa ja erikoisempaa mutta kivasti toimivaa tekniikkaa.

Taimin kanssa päätin julmasti kokeilla, miten se menee, jos ohjaa sitä kuin mitä tahansa koiraa. Se meni just sen näköisesti. Päätin olla lannistumatta lönköttelevästä koirasta, joka nippa nappa hyppää esteen. Halusin nähdä vaan sen tilanteen. Aloitimme treenit kuitenkin hyvin, ja palkkasin lelulla, mikä oli kivaa. 

Olen hautonut mielessäni, miten jatkaisimme agilityn parissa. Ei tosiaan riitä, että koira etenee ok, pitäisi myös olla hanskassa. Päätin kuitenkin jatkaa kuten ennen, eli motivaatioon keskittyen, mutta niihin pätkiin on ujutettava sitten joku tekniikkakin. Eli vanhaan malliin rohkeasti nyt vaan jotain vaikeampaa mukaan, mutta ainakaan tälläisinä päivinä ei edelleen hinkuteta mitään. Toisinaan sekin voi onnistua, mutta väkisin en enää kokeile. Kepeille keksin yöllä niinkin simppelin ratkaisun kuin pleksiohjurit! Jos Taimi vaan hiffaa niiden kanssa menon, näkisin tilanteen olevan parhaimmillaan sellainen, että pleksit pakottavat sen aloittamaan ja myös lopettamaan (sitä vasuriongelmaa) oikein, ilman, että minun pitäisi puuttua peliin. Ja siitä ne pikkuhiljaa vahvistuisivat vaikeammatkin menot. Mutta kokeillaan, ei vielä tiedä miten onnistuu kun en ole ennen käyttänyt. Ohjaukseen vielä, että Taimi ei ole niin pelkästä esteistä ja menosta motivoitunut, vaan tärkeää on hyvä palkka, ja että yhdessä ollaan tosissaan ja menossa. Olkoon sitten niin, tehdään yhdessä ja käytetään sopivaa palkkausta! Toivon, että nämä ajatukset vievät eteenpäin, tosin meillä on vielä treenimiittinkin tulossa, jossa toivottavasti vielä saadaan lisää kehiin. Me niin jatketaan tätä!

Olen myös vihdoin päätynyt myös pääni sisällä kisataukoon ajaksi x. No okei, Agirotuun mennään ehkä 1 str / päivä, ja joukkuekisa tietty. :) Mutta ihan vaan fiilistelynä, kun päästään ihanaan kesälomareissuun. Syksyllä nyt voi olla jotain piirinmestiksiä jne. joihin mennään, ellei Taimi juokse. Tai siis saa juosta, muttei olla kiimassa. :D Varsinaista kisaamista toivottavasti joskus loppusyksyllä katsellaan taas enempi jos silloinkaan, mutta juuri nyt tuntuu hyvälle näin. Jätimme siis Taimin kanssa kotikisatkin väliin, sen sijaan ohjaan Marttia ykkösissä, ja Arvi Ransukaista kolmosissa, Arvi niin ansaitsee ne kisat.

Tänään sitten pääsin pitkästä aikaa Linnunlahdelle päivällä esteilemään, vaikka aluksi näyttikin, että varattu on. Käytiin kunnon lämmittely ainakin siinä odotellessa, ja vapautuihan se kenttäkin. Olin jotenkin (taas) itse poissaoleva, ja vähän jännitin, miten esteet menee. Kokeiltiin metristä hyppyä, ja tajusin, että aiemmin se on ollut ehkä sen 90 cm, koska oli korkeampi. Olisin voinut laittaa myös ohjauslaudat, jotta hyppäisi kauempaa. Mennessä otti hipsut tai jopa pienet ponkkarit, mutta tullessa hyppäsi paremmin eikä osumaa. Tehtiin siis noutona. Tehtiin sitten myös matalammalla, joku 60 cm ehkä. Nämä ok. Sitten meinattiin mennä A:lle, kun Taimi oli jotenkin tosi välinpitämätön ja lähti vaan nuuskimaan johonkin. Minulle tavallaan riitti, ja vein sen pannasta pitäen autoon, ja otin Arvin. Vähän mietin, oliko vika tikki se tempaus, mutta eipä siinä. Arvi teki hyppynoutoa, mikä tavallaan on ihme, koska

a) Arville nouto on joskus ydinfysiikkaa

b) Arville hyppy on joskus ydinfysiikkaa

Mutta yhdessä ne toimi ihan hyvin. Tehtiin loivempi A, ja sain sen yllytettyä jyrkälle A:lle, jonka keksittyään mahdolliseksi, Arvi teki muutaman kerran ihan innoissaan. Sain nollattua oman tilanteeki hyvin Arvin kanssa touhutessa. 

Taimin uusi yritys olikin sitten tyyliä "kättä lippaan", ja oli ihan eri koira kuin edellisellä kerralla. Tehtiin kerran loiva A, ja kolme-neljä menoa jyrkkää, minä vierellä. Se näytti sille, kuin mitään ongelmaa esteessä ei olisi koskaan ollutkaan.  

Oli kai tyhmää yrittää olla tekopirteä, kun kumpaakin meistä häiritsi. Ja se varmaan pahensi tilannetta. En tiedä millä teorialla vaiko ei yhtään millään tilanne purettiin, mutta tuntui olevan puolin ja toisin erittäin positiivinen vaikutus sillä, että rehellinen mielipide tuli ohjaajan puolelta koiralle, joka sitten tehtyään oikein seuraavalla kerralla sai ihan vilpittömät kiitokset ja palkkaukset toimestaan.