Viimeinen aamu ennen lomaa, ja energiaa pursuaa niin ohjaajassa kuin koirissakin. Eilen illalla otettiin kotona vielä tunnaria. Tara teki ensin ihan hyvät, sitten alkoi sikailla, mutta haettiin vielä oikeanlainen suoritus loppuun. Taimi katseli Taran hommia, ja odotti lihakset jännittyneenä omaa vuoroaan. Taimille yksi ja onnistunut tunnari, vääriä oli vaan kaksi, haetaan varmuus taas helpommalla määrälle, sitten niitä saa taas olla miten paljon vaan.

Tänään sitten tosiaan aamulenkillä kentän parkkiksella ruutuhommia. Taralle ensin yksi ruutu, jota ennen kävin taputtamassa ilmaan ruudussa - tämä ei aiheuta maan nuuskimista. Sitten luoksetuloja, joissa eilisen sijan vanhan mallisen tyylinen maahanmeno, joten vähän vahistuksia, ja sitten ihan kelpoinen luoksari. Loppuun vielä ruutu kylmiltään ja kokonaisena, kympin suoritus.

Taimin kanssa leikittiin sen vanhalla lempilelulla: teddy-kumi-vinkupallolla. Se oli pikku pyöriäinen. Ensin ruutu alustalle tehtynä, sitten ilman alustaa oikein hieno, mutta kehujen sisään kätkin vahingossa sanat hieno-ruutu-seis, jolloin se sivuttain ruudussa lähti etsimään uutta ruutu-seis:tä. Ei hätää, kehuin vaan enemmän ja se tuli luokseni. Kolmas lähetys vielä, ihan yhtä hyvä ellei parempi, ja italialaista palkkapalloa taakse. Loppuun vielä ihanan pallon kansa leikkimistä. Me kaikki tykättiin niiiiiin.