Eilen keksittiin iltalenkillä käydä raunioradalla. Olipa koirien ilmeet näkemisen arvoiset, kun pääsi etsintähommiin. Arvinkin, joka kuitenkin on suht vähän elämässään etsintää tehnyt, oli heti juonessa mukana. Taralla oli maalimies korkealla piilossa, mutta ei se kovin vaikea ollut kun ollaan tehty hirvitornietsintöjä hukkiksissa. Arvilla olikin umpipiilo, ja aika hienosti ratkaisi, sekä ilmaisi melkoisen railakkaasti. Piti tuo erikseen mainita, koska ei siellä ole ollut kovin itsenäistä ilmaisua ennen. Kai se oli niin kierroksilla tehtävänsä äärellä, että haukku löytyi helposti. Taimilla oli kaivorenkaassa, ei ollut kovin vaikea, sai jäljen sinne. Tytöt olivat kyllä elementissään siellä kiipeillessään ja rymytessään luolissa menemään, Arvia vähän jännitti liian heiluvat alustat, mutta hienosti se tarkisteli kontteja ja muita paikkoja.

Etsintäjutut ovat kyllä niin Taran juttu! Harmi kun en niistä tiennyt mitään kun se oli vielä nuori. Tai toisaalta, se on parantunut vaan vanhetessaan, ja nuorena se olisi ollut ehkä liian arka hommaan. Kun aloitettiin hukkikset 3,5 vuotta sitten, oli heti selvää mikä on Taran laji. Ilmaisun se oppi suunnilleen kolmannessa treenissä ja on siitä asti tehnyt sitä. Se niin palkkaa itseään haukulla, silmät kiinni pää pystyssä se antaa kuulua, että nyt hän on löytänyt. Lisäksi Tara on maalimiesystävällinen, kun hieman pidättyväisenä se pitää vähän etäisyyttä ja haukku ei ole laadultaan tärykalvoja särkevää (Vai onko? Mistäs minä tiedän :P ). Se on aika näppärä oikeasti. :o) 

Tänään käytiin mölleilemässä Arvin ja Taimin kanssa.

Arvin paikkamakuu meni pieleen, koska sen piti nousta syömään maassa ollut nami heti lähdettyäni. Laitoin sen takaisin, ja sitten se oli koko ajan, piippasi kyllä, mutta muuten oli siellä ja möllötti. Seuraaminen oli hyvä! Parissa käännöksessä katse tipahti, mutta muuten ei voi olla kuin tyytyväinen. Olen oppinut kävelemään Arville sopivalla tempolla, ja se auttaa kovasti. Liikkeestä maahanmeossa ei ongelmaa, luoksari voisi olla nopeampi mutta ihan kiitettävä kuitenkin. Liikkeestä seisomisessa minulla on huono käsky, ja reagoi vasta viimeiseen tavuun, mutta videolla seisominen on kyllä hieno! Noudossa vähän hidas laukka, takaisin tullessa vaihtoi lopussa raville, mutta aika hieno ottaen huomioon liikkeen vaikeuden sille. Kaukot kympin suoritus, ja hypyssä vähän mietti takaisin tullessa pääseekö yli (vaikka este oli ihan matala :D). Ja jäi seisomaan vinosti eteeni, outo juttu.

Tämän perusteella (jos ei oteta huomioon tuota paikkamakuuta) ei olisi ongelmaa saada ykköstä kokeesta. Tai ennenkaikkea tehdä koetta läpi hyvällä fiiliksellä. Nyt oli tietenkin välipalkat, mutta luulen kyllä sen pystyvän tekemään ilmankin, kun tuntuu, että osaan pitää siihen yhteyttä, enkä jätä sitä yksin. Olisi kuitenkin suotavaa tehdä setti läpi palkatta pariin kertaan ennen koetta, joten ehkä en vielä ilmoita sitä kokeeseen. Lupasin miettiä yön yli asiaa. Ja olihan tässä sekin, että nyt ei ollut kärpäsiä kentällä, niiden kanssa ei olisi mitään jakoa kilpailla huomiosta, saati amppareiden. Ehkä syksymmällä hallikokeeseen? Joka tapauksessa muistan ,että viime kesänä käytiin viimeeksi mölleissä, eikä silloin oikein homma pelannut. Ei kaukot, ei hyppy, ei noutokaan tainnut..

Taimi teki paikkamakuun evl-koirien kanssa, eikä ylimääräinen käskytys ja odottaminen haitannut. Makasin kontin takana maassa ja seurasin mitä Taimi tekee. Lipoi vähän huulia, ihan vähän heilautti peppua paristi, mutta ei mennyt lonkalleen. :) Eikä hermostunut evl:läisten häiriköinnistäkään.

Seuraaminen olikin vaikein kaavio, mitä ollaan tehty. Mutta ei siinä ongelmaa. Liikkeestä istuminen onnistui niin ikään, lähti kyllä seuraamaan hassusti vinoon minusta mutta korjasti kurssinsa. Olikohan siis vähän vinossa perusasennossa. Luoksetulo onnistui normaalisti, ehkä voisin sanoa että seisominen oli nopeutunut. Ruudussa himmasi vauhtiaan ekan nauhan kohdalle ja likipitäen pysähtyi mutta sitten kuitenkin aivosolut taisivat törmätä ja sanoa, että hei pidemmälle tartteis mennä ja korjasi pidemmälle, josta sitten pysäytin ja maahan. Loppu oikein kiva. :) Hyppynouto ja metalli aika normit, tunnari mycket kiva. Kaukoissa jätin aika näkyvästi namin taakse, mutta sittenpa ne onnistuivatkin taas hyvin, siis etupää meni vinoon vähäsen, mutta sitä karsitaan sitten seuraavaksi. Tärkeintä oli, että sitä törkeää etenemistä ei tullut. Nollasin ainakin luoksarin ja hyppynoudon, kun en ottanut Taimille perusasentoa, toisessa se ainakin näytti sille, että olisi melkein voinut suorittaa sen liikkurin käskystä, joten ajattelin vahvistella pysymistä.

Taimi teki tasonsa mukaisesti, ruutu olisi tietysti voinut olla varmempi, mutta koetilanne tuo ilmeisesti tuota tarkempaa nauhojen katselua, joka aiheuttaa sen ekalle nauhalle hidastuksen. Joka tapauksessa on hyvä, jos se itse jatkaa matkaansa, eikä lisäkäskyä tarvitse antaa. Ihan vahva olo on viikon päästä koetta ajatellen. Nyt otetaan taas aika iisisti, jotain pientä täsmää voisi tehdä viikolla.