Eilen aksailtiin. Taimi ja Arvi siirtyivät samaan ryhmään, mikä on ajan käytön kannalta hyvä. Ehkä kerkeää nukkuakin joskus. Nyt otin alusta asti huomioon, että Taimilla voi olla tahmeampaa menoa kuin olin kuvitellut. Otettiin ensin ysikympin avokulmaa erikseen, sitten ratapätkää. Hyviä pätkiä tuli, mutta muuten hyvin kuuliaista ja herkähköä menoa. Nyt vaan osasin siihen etukäteen varautua. Loppurata ekstraherkulla meni oikein vauhdikkaasti. Kaiken kaikkiaan ihan ok treeni, ja pitää vaan jatkaa kovalla motivaatiolla tekemistä. Ja toisaalta Taimi ei ehkä tauoilla lataudukaan, vaan sen kanssa täytyy aloittaa sitten helpommin. Ensi viikolla taas! :)

Arvi ei treenannutkaan, kun se sai mahakipukohtauksen alkulämmittelylenkillä. Se taisi kyllä johtua aamuisista broilerinsiivistä. Niinpä Tara naftaliinista ja medihypyillä tekemään. Ja voi sitä motivaation ja vauhdin riemujuhlaa. :D Tara oli niiiiin söde. :)

Tänään Teijan ja karjisten kanssa taas tokoillen. Taimille ihan alkuun ruutu suorilta ja käskytettynä alkuvalmisteluineen. Nappisuoritus. Sitten ohjattua. Tehtiin kapuloilla liikkurin viedessä kapulat. Keskelle alusta. Ensin meinasi jättää merkin väliin ja singota suoraan, sentään oikeaan suuntaan, noutamaan. Pysäytin ja pyysin usealla käskyllä hakemaan merkin, josta palkka. Otin sitten parit merkit, ja uusi yritys. Nyt onnas. Kaksi vasenta ja kaksi oikeaa, ihan huippubueno! :) Kun tehdään enemmän näitä koerutiineja, niin varmaan vielä vahvistuu tuo merkkikin ennen noutoa. Nythän se oli aika uusi juttu, siis että on koko rutiini mukana.

Luoksaria takapalkalla joko seisomisesta tai maasta, tai edestä. Ai että oli muuten hienoja; vauhti tosi bueno ja pysäytykset myös näppärän nopeat. Loppuun seuraamista vielä, ja siitä isolle palkalle. Erikseen vielä paikallaolot, joissa ei ongelmia.

Arvi teki taas monta liikettä: liikkeestä seisomisen, noudon, kaukot ja hypyn. Ei muuta valittamsita kuin pilli kurkussa. :P Mutta Arvi ja Taimi on nyt sitten ilmoitettu kokeeseen maaliskuun lopussa. Jaiks. Sitten voidaan kuunnella taas, että "vielä kun saat tuon ääntelyn pois niin..." Joo, no en saa.