Eikä siitä jäänyt juuri kerrottavaa jälkipolville.

Eka rata, hypäri, hylly. Menin jo sekaisin ohjauksessa aika alussa, kun menin vähän liian pitkälle yhdessä kohtaa, ja sitten sekoilin. Koira ei pelastellut, vaan meni minne sattui mistä suunnasta sattui.

Toinen rata, aksa. En edes muista. Vääriä esteitä, kepit plörinäksi (tosi vaikea kulma), jne. Kontaktit jättebra. Irtosi.

Kolmas rata, aksa. Ohjaaja unohtaa kolmen esteen jälkeen mitä piti tehdä. Muuten olisi voinut olla vaikka ihan kiva. :P Tosin tuli myöhemmin virheitä, että tiedä sitten.

Ei tuntunut, että olisin harrastanut lajia 8 vuotta. Tai että koira on treenannut 3 vuotta. Oli, kuin olisin ekoissa kisoissa, ja koiralle opetettu esteet ja irtoaminen. :D

Että ei se huomenna huonommin voi mennä... kai.

Paitsi yhden jutun keksin matkalla. En varaudu Taimin vauhtiin, kun harjoittelen radan, ja jään aika hoomoilasena alussa jossain jo jälkeen ja alan huitoa ja juosta päättömästi, joten ei ihme jos ei muista miten oli tarkoitus tehdä. 

Se on mainittava koiran eduksi kuitenkin, että se oli ihan hurrrrrrjan ihana. Voi raksupulla oikeasti. Asenne vielä siinä puoli yksitoista illalla kun mentiin, oli ihan kohdillaan. :) Se oli niin mukana!