Tiinan kanssa käytiin väähn treenailemassa. Taimille kokeenomaisena kolme pätkää. Ekaan settiin kuului kaukot, ohjattu ja tunnari. Kaukot tein vähän lähempää, mutta ihan huipusti teki eli korjatulla tekniikalla. :)) Ohjattu vasurista, hieno, suora pertsakin ja kaikki. Tunnarissa otti heti oman mutta tiputti ja haisteli sitten uudelleen ja toi. Pertsa edelleen suora, jee. Miksi mainitsen tämän, no, joskus kokeenomaisissa tämä alkaa valua, ja nyt päätin etukäteen että pyydän korjaamaan jokaisen keskenjääneen asennon.

Toisessa setissä sitten ruutu, seuraaminen ja luoksetulo. Ruutu huippu! Seuraaminen oikein hyvä. Luoksarissa seisominen vähän venyi, maahanmeno hyvä. Ei himmaillut ei yhtään eikä ollut väärässä moodissa. Mahtava juttu!

Kolmanteen jäi siis jäävät ja metukka. Lisättiin siihen vielä kaukoja toinen setti. En muistanut varata rasiapalkkaa ennen Taimin ottamista, ja se näki kun laitoin palkkarasian liivintaskuun --> tästä seurasi melkein robottimoodiin meno. Eli se vakavoituu, ja suorittaa hommia se "annanytjosekäskysiitäpalkasta" -ilme kasvoillaan! No ei se mitään, koska ajattelin että korjaan jokaisen virheen, jonka se saattaa tehdä tämän vuoksi, siis vaadin! No Jäävissä se sitten tekikin maahanmenon sijaan seisomisen, ja aloitettiin alusta. Sitten maahanmeno onnistui, mutta seuraava istuminen meni seisomiseksi. No, pyysin istumaan, seurautin takaisinpäin kartion kiertäen, seurautin uudelleen sen suoran ja istuminen onnistui. Viimeinen seisominen onnistui. Nyt ei ennakoinut seuraamisia. Tilanne pysyi kuitenkin rentona, mikä oli minulle paras mahdollinen treeni! Kaukoja siis uudelleen, ja tässä näkyi samaa, eli yksi s-i ei ollut uudella tekniikalla, jolloin pyysin uudelleen PERUuttamaan, jonka jälkeen parit ekstraliikkeet meni oikein hyvin. Loppuun metukka - laukoin mennen tullen, ei maanantaisia ällötyksiä näkyvissäkään. :) 

Haa, toi oli hyvä toi moodinvaihto sen palkan näkemisen jälkeen, ja vahvisti omia uumoiluja. Tämä oli hyvä treeni, eli usea setti isommalla palkalla usean liikkeen jälkeen. Hienoo hienoo, tätä lisää, oli kivaa!

Suri kävi taas juoksentelemassa maneesissa, tekemässä pieniä juttujaan, leikkimässä, syömässä kakkaa, koskemassa noutokapulaa, juoksentelemassa kartiot suussa.. siis normisetti. Paitsi että lopuksi laskettiin Mette ja Suri juoksemaan maneesiin ja leikkimään, ettei se olisi niin rasittava kotona. :P Tänään on ollut joku ihme rasituspäivä. Hyvin vetää hirsiä nyt. ;) Pitäisi joskus yrittää ehkä kanavoida tuota tekemistä juttujen etenemiseen... njääh, kuka jaksaa.