Tänään käytiin taas Korkeavireen hallilla treenailemassa vapaamuotoisissa treeneissä kera noutajien ja Sumun.

Ja jotain uutta, tai siis pitkästä aikaa: olin suunnitellut treenin. Enkä vain tätä, vaan kaksi seuraavaa myös. :o

Taimi aloitti siis, ja ihan pikkupätkä seuraamista, ja leikkiä, jolla nostateltiin ennen kaukoja. Sitten kaukot tulikokeeseen: TÄYDELLISET!!! Kaukojen jälkeen tunnari, ei yhtään epävarmuutta, ja kotona tehty eteentuontitreenikin kantoi hedelmää: lähelle ja suoraan (välillä jää makuuni liian kauas, joten on junppailtu sitä). Sitten metallinouto: ihana, ja tässäkin se eteentulo oli precis. :) Loppuun seuraamisen lähtöjä eri jäävistä (ne on olleet jäävien heikoin kohta, eli se merkin skannailu). Saatiin aika hyvin ja intensiivisesti tehtyä niitä. Loppuun yksi luoksarin stoppi, josta lopari. Ja kun meni niin kuin suunniteltu, en ottanut "vielä yksi ja sitten toi ja...". Taimi autoon ja olipa hieno.

Suri Surmaloukku sitten vaan halliin. Surin paperissa luki: kontaktia, leikkiä, pikku agijuttu. :D Ensinnäkin viime kerran kaoottinen kontaktittomuus ei vaivannut enää, vaan siitä huolimatta, että kaikki kiinnosti ja oli ihan linnanmäki, Suri otti itse minuun kontaktia. *ylpee*. Tehtiin siis suunnitellusti kontaktia. Sitten leikittiin, ja sekin oli hyvin intensiivistä viime kerran tassupelailuun verrattuna. Viimeeksi siis leikki ja ilakoi, mutta nyt taisteli ihan tosissaan. Tehtiin sitten ihan aksaputkia, yhtä ja kahta, Tomi palkkaili lelulla, kun itse en olisi kerennyt paikalle oikeaan aikaan. :D Muutamat pertsaperusasennot, pikku seuraamisia ja yksi hieno luoksetulo vielä, ja loppuun vähän rauhoittumista.

No koska Sumu-poika harkkaili vähän huomista pentunäyttelyään varten ( <3 ), niin pitihän Suriakin treenata omaansa varten. Oliko se niin, että pentuluokassa arvioidaan parhaat loikat liikkeessä? Koska muuten taitaa tulla EVAa paperiin. Hee. Mutta koska Suri ei ole ihan tyhmä vaan aika hieno, se ehkä osaa vähän seisoa paikallaan, koska sille on ainakin kolme kertaa sitä opetettu. Ja se on hyvin se! Ja oliko niin, että hampaiden katsomisessa saa lisäpojoja, jos ui tuomarin liiveihin, pussaa, ehkä vähän hymyilee? Entä tuomarin kaivamisesta, mitä siitä sai, KP:n? Mie rakastan tota pentua, se on niin omanlaisensa. Mutta silti hyvä ja hieno! Se on mitä olen toivonut.

Ja sitten tärkein:

TAIMIN AVIOMIES JA SURIN ISÄ HOPEAKETUN TOUKO MARTTI TEKI TÄNÄÄN KOLMANNEN YKKÖSTULOKSEN TOTTELEVAISUUSKOKEIDEN ERIKOISVOITTAJALUOKASSA JA ON NÄIN OLLEN SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!!!!!!!! 

Tämä on ehdottomasti huutamisen ja värikkään kirjoituksen arvoinen suoritus ja saavutus (melkein pitäisi olla välkkyvääkin), olemme niin ylpeitä Hertasta ja Martista, jotka saavuttivat sen, minkä me tiesimme heidän tulevan saavuttamaan. :))) Never give up, olette niin parhaita!!! En lupaa, että tyttärestä tulee koskaan yhtä hienoa, mutta jos ihme tapahtuu ja Taimi joskus valioituu, niin voi olla, että Suri pääsee opettelemaan tokoakin. :D