Käytiin aamulla ottamassa pieni treeni agilityä. Pääasiassa oli tarkoitus ottaa Arvilla keppikulmia, joita sitten tehtiinkin ihan urakalla. 90-asteen kulmasta sekä avo- että suljettua kulmaa hyvällä sykkeellä. A:n kontaktilla treenattiin myös, kun välillä sieltä on vaan ponkaistava pois, jos on pienikin toivo, että narupallo voisi lentää. Mutta nyt teki tosi hyvin. :)

Tarakin pääsi hommiin. Kepeillä se koomasi viimeistä väliä, teki tosi tiukkaa sille, ja välillä Tara jäikin vaan seisomaan viimeiseen väliin ihan hölmönä. :/ Mutta kun saatiin pari onnistumista, ne vahvistui kyllä loppua kohden. Välillä ei voi oikein ymmärtää, ei edes joka kerta. Muuten vauhtia ja intoa oli kuin pienessä pitäjässä, Taran piti välillä käydä hyppäämässä Niinaa vasten ihan vaan kun se nyt vaan oli niin kivaa. Taimi oli lähinnä seuraneidin roolissa, kun sillä on tuota ohjelmaa piisannut vähäksi aikaa ihan riittämiin. Mutta pääsi se sitten tekemään pari kertaa puomin ja kokeilemaan pujottelua kentällä, 4:llä kepillä onnistuikin. Lopuksi vietiin vielä koirat puljaamaan rannalle, ja nyt on niin väsynyttä porukkaa taas vaihteeksi, ettei tosikaan ;D.


Lisätäänpä postskriptinä vielä voittaja-treenit. Eli käytiin Taran kanssa kartoittamassa voittajaluokan liikkeiden tilanne.

Seuraaminen on ihan ok, peruuttamista vielä treenattava.

Liikkeestä istuinen ok.

Luoksetulossa pysähtyy, mutta ei mitenkään supernopeasti, varsinkin maahanmeno kestää sen pari laukka-askelta. Sitähän nyt on yritetty eri tavoin, vain takapalkkaa en ole kokeillut.

Ruutu hyvällä mallilla, se ei vaan malta kuunnella "odota" käskyä ja maahan menokin kestää hetken. Tara siis odottaa, että siellä jossain olisi sitä namia, ja ei oikein kuuntele sitten kun etsii maasta jotain. Mutta sanotaan nyt, että en ole huolissani. Lisäksi ruudusta seuraamiseen siirtymistä on harjoiteltava, sitä ei olla tehty kuin pari kertaa, ja se ei osaa odottaa "seuraa"-käskyä. Mutta tajuttuaan käskyn kyllä hakeutuu siihen vierelle.

Kaukoissa liikkuu liikaa. Treeniä.

Hyppynouto ok, haukkuu kapulaa hakiessa (en puutu).

Metalli ei ongelma, kunhan ostan oman kapulan ja vahvistetaan sitä. Ei ole ongelma pitää kapulaa - mutta sen nostaminen oli kovin inhaa ;D.

Tunnari ok. Tässä harjoiteltava vain kokeen rutiinia.

Olikos sitten jotain muuta..? Paikkamakuu nou problemos.

Vire ja into pysyi, ja tykkäsin Taran tyylistä. Kunhan vaan joitain asioita vielä vahvistellaan ja treenataan kisamaisesti, niin eiköhän se siitä. :) Kaiken kaikkiaan jos se tuolla tavalla suorittaa liikkeet kuin treenissä, niin olen hyvin tyytyväinen, olipa pisteet sitten millaiset ovatkaan. Yksi päivämäärä olisi jo tähtäimessä koedebyytille...