Ei ole paljon treenipäivitettävää. Olisihan tuota kai ollut aikaa treenailla, mutta joskus jotain muuta. On kyllä maailman tylsintä, kun ei varmaan koskaan olla oltu näin paljon treenaamatta. Ajattelin antaa Taimille saikkua viikon, jottei vaan tulisi mitään yllättäviä takapakkeja. Ei ole kuulunut. 

Sen sijaan patoutunutta energiaa pursuilee joka tuutista. Koirien pedit muuttavat harva se hetki huoneesta toiseen hirveän murinan kera. Tara ja Arvi onneksi yltyvät leikkiin Taimin kanssa, se voisi muuten olla vähän rasittava. 

Jäi Lahden KV:kin väliin. Tosin kävin kyllä siellä töissä ja törsäämässä vihdoin BOT-verkkoloimeen... No, ehkä tälle vuodelle on tapahtumaa ollut jo ihan riittämiin, katsellaan keretäänkö vielä jotain, ei kyllä ole mikään kovin pakollinen juttu. Korkeintaan jotkut aksat olisi kiva vetää, vaikka toisaalta on ollut ihan mahtavaa pelkästään treenailla: Taimilla on ollut niin kova asenne, ja olen itse edennyt ainakin pikkuaskelia jos ei vielä mitään suurempaa.

Nythän on niin että alkaa olla pimeä. Jos on vapaa-aamuja, voisi ottaa koirat töihin ja käydä maneesilla treenailemassa. Yleensä en kirjoittele sitten kun -juttuja. Nyt on pakko, että muistaa itsekin, että mahiksia treenaamiseen on. Yksin ei huvita lähteä yhtään tuonne pimeään lenkkeilemään. Onneksi kuitenkin viikonloppuna löytyi tästä ihan vierestä kivat vapaus-metsälenkkimaastot! Wuhuu! Mutta ei niistä niin hirveästi ole iloa pimeällä.

Ja täällä on muuten fasaaneja. Ihan pari vaan... siis tuhatta vähintään. Noin kymmenen metrin välein tien vierustoissa. :P KRÄÄKRÄÄKRÄÄÄKRÄÄÄÄ! Jos haluat riistasiedätystä koirallesi - tule meille viikoksi kylään! Ja saa siis ihan oikeasi tulla.  

Netti aukesi tänään, samalla kun vanhat kotisivut poistuivat yhdenaikakauden päätöksen merkiksi. Yritän saada jonkinlaiset uudet, ainakin jonkinlaisen pentusivun. Juoksua odotellaan jo, saa nähdä milloin alkaa. :)

Ihan muutama pieni treenijuttu. Eilen tokoiltiin sisätiloissa. Taimille hyviä kakeja ja kaikkia jääviä. Jokunen seisominen meni istumiseksi, mutta hyvin sain kuuntelemaan. Tänään oli tarkoitus mennä tokoilemaan nopsasti ennen pimeää kentälle, mutta olin niin kätevä, että jätin avaimet töihin ja tein pienen 50 km lenkin niitä hakemaan. Ja siinä meni se valoisa. Pihalla kerettiin tehdä pari ohjatun suuntaa, ja merkin kanssa. Intoa oli enemmän kuin korvia, mutta aika tosi kivoja juttuja saatiin aikaiseksi!

Niin, ja sitten tärkein. Tara täyttää tänään 9 vuotta! Se on hyvässä kunnossa, ketterä ja leikkisä. :) Silloin aiemmin syksyllä oli kausi kun se vaikutti jo "vanhemmalle", se on onneksi jäänyt toistaiseksi. Tara on niin lady.