Tänään oli virallinen agitreenipäivä. Putkilla ja hypyillä pyöritystä, sekä erilaisia keppien aloituksia. Taimin kanssa vahvistettiin pussia, sitä pitää muistaa tehdä ja vahvistella treeneissä. Hypyt taisivat olla ensimmäistä kertaa pääsääntöisesti muuta kuin 55 cm, mutta eipä siinä ongelmaa. Keppejä tehtiin ennen treeniä kokonaisena pari kertaa, ja sitten aloituksia puolikkailla. Lopputreenissä keskittyminen ei enää riittänyt, joten en jäänyt niitä enää tekemään. Arvin kanssa putkien ja hyppyjen pyöritykset sujuivat hyvin. Kontaktit olivat myös kivat, vaikken niitä erikseen nyt tehtykään, vaan vanhalla tyylillä vähän vaan eriaikaa käskyttäen pysähtymistä. Keppialoitukset olivat ihan mainioita. :) Arvilla säilyi into loppuun asti, kaikki palkkaukset olivat lelulla, ja juuri oikeaan kohtaan lopetettiin.