Tänään käytiin korkaamassa nämä läheltä "lainaan" saadut jälkipellot. Oli kyllä tosi hyvä alusta! Niitetty heinäpelto siis alustana.

Surille laitoin tupla-annoksen ruokaa, joten saatiin kivan mittainen jälki. Edellisen kaltainen, eli mutkaa matkassa sekä vähän ikääkin. Näin suurinpiirtein jalan painallukset, mutta enemmän piti jo uskaltaa luottaa koiraan. Ja mikäs siihen luottaessa! Suri-suurenmoinen kun mennä puksutteli nenä maassa niiiin hienona, että olen kyllä vähän ylpeä. Yksi kinkkinen isompi kulma siihen jäljelle oli vahingossa tullut loivan mutkan sijaan, jossa ikään kuin pientä etsimistä, ja se oli hienoa, miten nenä ei siinäkään noussut, vaan hirveällä innolla ja keskittymisellä Suri etsi jäljen jatkoa ja sen hienosti löysikin. Kun tultiin lopputallaukselle, ennen kuin edes kerkesin kehua, korvat valahti alkas ja pikkuhäntä vipatti sen merkiksi, että löysinpäs herkkuaitan. Voi suloisuutta sentään.

Surin jälki vanheni sen aikaa, kun tallasin Taimille kuuden kepin jäljen, joka ajettiin vasta tunnin kuluttua. Nameja n. joka 5. askel tai satunnaisesti, 6 keppiä. Tavoite oli, että kaikki kepit nousisi, en merkannut jäljen alkua, ja muutenkin kävelin aika randomina. JOten olipahan myös tätä jälkeä ilo katsella -  jotain on tehty oikein! Taimi meni tosi tarkasti, hyvällä draivilla (nyt pidin taas pientä tuntumaa, joka parantaa tosi paljon!), ja kaikki kepit nousi kuin nousikin. Taimi oli tosi hieno! Tänään siis päivän sana hieno, onnistunut ja mahtava fiilis. :) Mikäs sen kivempaa. Ei kai sitä jaksaisi niin harrastaa, jos se olisi ikuista pään seinään hakkaamista.