Tiistan treeneissä jälleen. Kävin tekemässä Taimin kanssa parit kepit ennen treenejä. Hulluna kokeilin lähettää melko kaukaa melkein 90-asteen kulmasta, sekä suljettu että avoin, ja tyyppi haki oikean välin. :O Ei olla tehty niin jyrkästä kulmasta, hyvä että kulmaa ollenkaan, ja tyyppi tekee. Ainahan se on osannut aloittaa oikein, eli se vaan on varmaan tullut sille itsestäänselväksi, tai jotain. Pitää siis näitä nyt ottaa, erilaisia kulmia ja muita pikkuhiljaa, kun kerran menevät.

Treeneissä tehtiin kolme erilaista pätkää, sellaisia normiharkkoja. Pari kertaa Taimi innostui ihan kommentoimaan vauhdin huumassa. Ja vimpalla radalla, kissanherkkuradalla, se huusi kepeillä kimakkaa yhtämittaista huutoa. Sellaista, kun jotkut belggarit pitää. Mielenkiintoista. Tuli sellainen olo, ei siis tuosta vaan muuten treeneistä, että Taimi ehkä tykkäisi tehdä vähän pidempiäkin pätkiä kuin mitä ollaan tehty, kunhan vaikeustaso ei ole kuitenkaan korkea. Ja motivaation pitää olla kunnossa kanssa. Nyt se ainakin syttyi siellä tehdessään.

Arvin kanssa tein irtoamista, välillä jäi varmistelemaan, mutta selkeällä käskytyksellä lähtee. Pyörittelin sitä aika pitkääkin jossain vaiheessa, ja hyvin veti. Huomenna meillä on treeniryhmän miittinki, pitää yrittää meittiä siihen, että mitä Arvin kanssa voisi olla realistista suunnitella jatkoa varten. Miten saisi vielä sen viimeisen puristuksen kisoissakin esiin. Hmm.

Lisäsinpä kategoriat blogiin. Pitää siirrellä aikaisemmat kirjoitukset pikkuhiljaa omien kategorioiden alle.