Kotona jottai, kun ei tässä pääse päivällä ilman autoa minneen. Taimin kaukot ovat nyt loksahtaneet, matkaa olisi kasvatettava seuraavaksi. Tunnaria vähän, jossa erityisesti palautukseen huomio, kun tykkää pureksia kapulaa. Tarttee siis harjoitella sitä kantamista taas. Ohjattua, jossa ei ollut oikein pontta, jos ei ollut minunkaan mielessä. Ei sen niin väliä. Harmittaa, kun päivällä ei voi lähteä kentälle treenaaman, ja illalla ei pääse maneesiin kun on juoksut. No kerkeehän sitä sitten taas ja jos ei tänä vuonna vielä kokeisiinkaan mahduta, niin ei senkään väliä.

Surppa harjoitteli noutojuttujaan, ja maanantainahan Renkomäellä muistin, miten Taimin kanssa on tämä tehty, ja vihdoin päässä loksahti etenemissuunnitelma. :) Eteen- ja sivulletuloja, joissa yllätyksekseni huomasin, että Suri on jotain omaksunutkin, eikä ole vaan namin ja käden perässä. Jihuu! Ajattelin jo vähän, että ei sen kanssa oikein kerkeä paneutua tähän hommaan, että tuleeko siitä mitään vai ei. No, koiralla ikää 17 viikkoa, että jospa ei vielä kuitenkaan sellaisia mietitä. ;)

Surppa on hieno, kun se pääsee kehittämään itseään pentuna päivittäin luonnossa. Ja se elää vähän kirjaimellisesti ja kuvainnoillisesti pellossa. Ja se on hienoa! Sen mielestä namit on hyviä, lelut kivoja, mutta kaikista riemukkainta on kun mamma kehuu ja vähän riehuttaa, niin voi riemu revetä ja pentu räjähtää käsiin. Jospa vaikka tavoitteena olisi säilyttää nämä ominaisuudet siinä. Ja se tulee hienosti luo ja pysyy aika lähellä, eikä jahtaa lintujakaan (ainakaan vielä vaikka niitä joskus katsoo) siinä ihan tarpeeksi meriittiä sille. :)