.. ja ihan kirjaimellisesti. Onneksi. Pitkää päivitystä siis kaikesta viime päivityksen jälkeen.

Viime keskiviikkona suunnattiin Varkauteen, jossa käytiin Varpsin hallilla treenaamassa tokosta. Ajattelin ottaa koetreenin, kahdessa osassa liikkeet. Ekaan settiin otettiin metallihyppy, tunnari, kaukot ja seuraaminen. Hyvässä kohtaa seuraamista vapautus ja palkka. Ihan hullu vire, pilli kylläkin kurkussa, mutta hienoo muuten. :) Paikallaolot ennen näitä tehtiin myös, oli vieraita koiria ja ohjaajia mukana.

Toka setti olikin ongelmallinen. Ohjatulla aloitettiin, näin jo ettei tulisi ottaman merkkiä, ja päätin olla palauttamatta, eli annoin noutaa vasurin ilman merkkiä. Salama, jossa seisominen istumiseksi, joten jatkettiin vaan vielä yksi sakara, jossa korjaus. Ruutu, jossa merkille meno oli jo hankala, kun agility-A vähän siinä kummitteli vieressä, joten jo merkille huono meno, paluu A:n kautta takaisin. Jahas joo. No uusintamerkki, ja ruutuun ei osannut lähteä, kun matkalla oli hyppyeste sivussa, niin piti hypätä sitten se. Ja oma hermorakenne ei kestänyt, piti lopettaa kokeenomainen ja ottaa ihan loppuun suora luoksari, jossa vauhti olisi voinut olla vähän parempi, mutat ei huono olllut kuitenkaan.

No, sitten hinkattiin sitä ruutua. Olipa vaikeaa. :D Hyppy ja keskellä hallia oleva merkki oli vaan liian houkuttelevia. Pysyin passiivisena, ja Taimi jatkoi matkaa ruutuun. Muutama sellainen, jossa  sen keskimerkin kautta itse korjaten ravilla ruutuun, ja sitten alkoi sujua, ja vauhti alkoi palautua. :) Joten ihan kelvollista aivotyötä tuli oikein sopivasti. Itse vaan ei ollut varautunut, kun eka pätkä meni niin hyvin, niin en osannut oikein tehdä suunnitelman muutosta lennosta. Ja muutenkin pitää miettiä, kun olin varannutkaksi loppupalkkaa, eli molemmille pätkille omat, niin Taimi ehkä oli jo ekan pätkän jälkeen tehnyt jo työnsä, ja lähti vähän erilailla sitten uuteen settiin. Eli palkkausta tehtävä kuten ennen (pienempi ekstra ensin, ihan loppuun vasta jackpot).

Otettiin lopuksi hyppyirtoamisharkkaa aksaesteillä, ja oli kivaa. Näitä pitäisi tehdä ihan omana juttunaan ja nostaa hyppyjen arvoa.

Torstaina sitten alkoi matka kohti Kolaria ja Poropaimennusta 2011. Mentiin Ranuan kautta, ja käytiin samalla Juhan luona ottamassa vähän tuntumaa poroihin. Se on niin kivaa, kun voi samalla reissulla käydä, niin saa edes vähän enemmän sitä kokemusta ja näkemystä. Mentiin aitaan, ja Taimi oli rauhallisen ulkokuoren alla odottavan toiveikkaan oloinen. Toisin kuin ajattelin, kakka ei kiinnostanut yhtään, vaan se odotti porojen saapumista. Käskystä sitten porotyöhön. Oli niin hienoa katsella, kun se lähti, ja laittoi kropalla ja haukulla porot liikkeelle, ja liikutti niitä parttiona huomioiden porukasta irtoavat selvästi. Ote oli ihan mahtava, ja ihan liikutuin siinä. Kutsusta pois, ja Taimihan tuli, odotti kyllä jo uutta kierrosta, mutta istu vierelläni vähän vikisten. Palautui hyvin kuitenkin.

Laitettiin sitten uudelleen, ja taas kauniilla työllä porot liikkeelle ja paimentavin ottein liikutusta ja taas sitä kokonaisuuden huomioimista. Yksi poro jäi reunasyvennykseen yksin ja Taimi joutui sen kanssa nokikkain. Silloin huomasin, että nyt lähtee poro vastaiskuun ja niin huomasi Taimikin. Se lähti väistämään, mutta ei pyöröpaalien keskellä päässyt minnekään ja jäi totaalisesti poron jalkoihin - ei vain pyörähtänyt siellä vaan poro astui Taimin päähän - KOPS. Se oli ehkä ihan hirveää katsottavaa siitä muutaman metrin päästä, yritin siis mennä ajamaan itse poron pois.

Taimi oli vähän pöllämystynyt, mutta nousi heti maasta ja tuli silmää vähän siristäen luo. Hetken siinä palloiltuamme lähdettiin yhdessä jatkamaan. Olin Taimin tukena, ja aluksi se hyppi selkääni vasten (tämän merkitystä en ihan oikeasti ole siellä lammaspaimennuksessa tai täällä ymmärtänyt). Hyvin pian se sen lopetti ja olemus valpastui ja rentoutui, ryhti nousi, korvat oli höröllä ja vikinä alkoi - teki mieli mennä, mutta ihan ei tohtinut. Yhdessä sitten liikutettiin muutamia keirroksia poroja, ja Taimi alkoi jo haukkua, lopulta meni vähän edelläni ja lopuksi vielä otti ohjat käsiinsä ja ajoi parttion kirnuun.

Silmää vähän siristi, mutta mitään suurempaa vauriota ei tuntunut olevan. Vähän tietysti jännitti, mikä kallonmurtuma sille olisi voinut tulla, ja mikä tilanne olisi seuraavana päivänä. Mutta se oli jo illalla ihan normaali, virkeä ja eloisa itsensä. :) Selvittiin siis todellakin vain säikähdyksellä, ja aika karulla sellaisella. Seuraavan aamuna silmä ei edes siristellyt, ja ihan hengissä Taimi oli.

Perjantaina seurattiin testejä. Martti ja Tanhu mennä hurautti poropaimennustestin läpi. :) Hienoo! Samoin Hukkaryhmän Lysti (Aikamerkin Valencia) näytti ihanaa työtä porojen kanssa ja pokkasikin siitä hyvästä kunniapalkinnon.

Lauantaina oltiin sitten Taimin kanssa kisassa numerolla 10. Mietitytti kyllä, lähteekö se porojen perään torstaisen törmäyksen jälkeen. Kun olimme matkalla aitaan, se oli kyllä ihan rento, mutta kiinnostunut ja odottava kun näki pikkuaidoissa poroja. Lupaavaa siis, ja ihan oikeaa asennetta ja spiriittiä huomasn Taimissa. Mutta aidassaluvan saatuaan se ei kuitenkaan lähtenyt hakemaan poroja kaukaa ison aidan toisesta reunasta. Lähdin sen tueksi, mutta oma kulkeminen vrt porojen on vähän kömpelömpää, eikä me päästy lähituntumaan. Pari kertaa porot meni aika läheltä ohi, ja silloin Taimi lähti ajamaan, mutta jätti kesken ajauduttuaan liian kauas niistä. Niinpä koe keskeytettiin.

Itse mietin, mikä mätti. Minä en ole ihan vakuuttunut, että se olisi johtunut siitä koparan iskusta, ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta. Kun käytiin ihan ekaa kertaa kaksi vuotta sitten Juhan aidassa, oli eka aita iso metsäaita. Se oli kylläkin Taimin ihan eka kokemus poroista. Se oli silloin hyvin kiinostunut kaukana liikkuvista poroista, ja yritti vähän päästä aina lähemmäs, mutta ei kuitenkaan henkensä edestä niistä kiinni juossut. Kun siirryimme pienempään aitaan, Taimi oli heti hommassamukana satasella, ja toimi aikalailla kuten nyt. Mietin sitä, että ehkä sille luonnollista on lähityöskentely tai jokin sellainen. Otteet kuitenkin ovat hyvinkin paimentavat, eikä tarvitse miettiä, onko se jahtaamista. Ehkä tälläisellekin koiralle on omat hommansa, ja toisaalta sitä kaukaa hakua pitäisi meidän ihan harjoitella. Joten tässä on jo treenireissuja pohjoiseen suunniteltu. :D

Kaiken kaikkiaan olen hyvin onnellinen siitä, miten Taimi torstaina aidassa toimi ja työskenteli. Vaikka kisassa ei päästykään näyttämään näitä taipumuksia, niin ei se haittaa. Ja tuli mieleen kyllä lähteä uudelleen lampaillekin kokeilemaan, täällä päin on ilmeisesti parikin paikkaa, missä pääsisi. Katsellaan kesällä tai syksyllä sitten toivottavasti pentujen jälkeen. :)

Eilen meinasin pitää täydellisen vapaapäivän Taimille, mutta en pitänytkään. :P Treeneihin oli tulossa vain pari koulutettavaa, joten ajattelin että aikaa on ottaa Taimin kanssa lopuksi tokoa. Rakensin kaksi ruutua eri puolille maneesia, ja laitoin toisen taakse kehänauhaa ja toisen taakse tavaroita, sekä keskelle maneesia jakkaran. Häiriöt ei olleet Taimille mitään haastetta, ja meno oli ihan hurjan hienoa, merkkeineen kaikkineen! Oli ihan täpöllä mukana. Mutta nyt on siirryttävä kokonaan ulkotreeniin (vaikka kyllä ärsyttää oikeasti tehdä noita liikkeitä liukkaalla! Etenkin jos kokeessakin on liukasta MUR). Ei siis enää maneesitreenejä ennen koetta, se on jämpti.