Tänään käytiin arktisissa olosuhteissa treenaamassa etsintää tyttösten kanssa. Satu haukutti Taimia ennen varsinaisia treenejä, ja Taimi oli heti jutussa mukana. Etsinnässä Taimilla oli kaksi maalimiestä. Taimi aloitti itse haukun, se oli heti vahvaa ja rytmikästä, palkkaus n. 10 haukun jälkeen. Molemmilla maalimiehillä onnistui tosi hyvin. Tarallakin oli kaksi maalimiestä, ja tuntui olevan vaikea saada hajua, sillä se meni tosi läheltä haistamatta maalimiestä. Tuntui, että se myös jotenkin turhautui välilä ja tuli meille haukkumaan. Molemmat kuitenkin löytyi ihan oma-aloitteisesti ja haukku raikasi.

Taimi pääsi leikkimään nuorten porokoiraherrojen Raikun ja Kasperin kanssa, lisäksi käytiin ennen ja jälkeen treenien vähän juoksemassa Röllin ja Loitsun kanssa.