Treenattiin Hertan ja Martin sekä Päivikin ja Tanhun kanssa tokoa taas vuorostaan Kerimäellä, tai Savonlinnaahan se taisi oikeastaan olla. Pakkanen sentään lauhtui sen verran, että taisi olla vain -17 astetta, siis siellähän tarkeni, melkein. Tehtiin alkuun vanhaa kunnon häiriötokoa, eli kaikki samaan aikaan kentällä touhuamassa. Tein Taimin kanssa seuraamista, eikä se oikeastaan häiriöitynyt.

Yksilöliikkeet aloitettiin seurauttamalla luoksetulon alkuun, ja sieltä tuli huono aloitus, kuten kokeissa. Korjattiin menoa, ja parani, vaikka katse tippui aina palkan jälkeen uuteen skanniin. Loppua kohden kuitenkin homma eteni niin, ettei kontakti tippunut. Luoksari tehtiin vain yhden kerran läpijuoksuna.

Ruudun paikkaa vahvisteltiin tutuin metodein, alkuksi meinasi jäädä eteen, ja lähti sitten vähän korjailemaan ja nuuskutteli ruutua, kehuin kun oli tarpeeksi takana. Seuraavat menot olivatkin sitten jo taas oikein varmoja, päässä raksutti selvästi. Suunta oikea, jatketaan vaan ahkerana.

Tunnari kerran palautuksena, Päivikki piti kiinni ja antoi kapulan. Toinen pelkkä palautus, kaksi väärää ja oma - onnistui. Tunnarissa alkuhässäkässä häiriköintiä lisättävä treeniin.

Kiitos tukarille treeniseurasta, havainnoista ja tsempistä! Olette hirmu tärkeitä. :)