En muista millon viimeeks, mutta tänään olin. Saattaapi olla, että edellisestä kerrasta on yli vuosi. Meni siis hermo koiraan koulutustilanteessa.

Tein jäljen (nro 5) vanhenemaan tokokurssin ajaksi Taimille metsään. Satoi vettä, vesisade loppui noin puolen tunnin päästä. Ajattelin, että varmaan haisee aika hyvin. Jälki vanheni sen kolmisen tuntia noin.

Jo alussa Taimi lähti vähän liian tiukassa kulmassa mielestäni, ja annoin sen haahuta, kunnes olin varma, että pielessä mennään. Vein sen uudelleen nostoon, mutta vähän sama taas. Otin liinan irti, ja mentiin peltoa pitkin takaisin. Mietin, laitanko autoon ja huomenna uusiksi, vai vieläkö mennään. Taimi otti ehkä jo tässä aavistuksen itseensä. Mutta vielä mentiin.

Jälki nousi nyt kolmannella jo mielestäni oikein, mutta kovin haahuista oli meno. Tiedä taas kumpi meistä oli menossa oikeaan suuntaan, mutta Taimi alkoi jo vähän liehitellä. Purin pettymystä sisäänpäin, mutta kyllähän se sen huomaa. No, painostin jatkamaan, kun tiesin lähellä kohdan, jossa jälki varmasti menisi. Siellä taas viimeistään nosto, ja jälki jatkui. Vähän epävarman hapuilevasti mentiin suunnilleen jälkeä mielestäni, ja kovin kovin vaikeaa oli pysyä uralla. Hirveää varmistelua ja meikäläisen mulkoilua (syystäkin). Sitten vaan alkoi hermostuttaa, ja nappasin valjaista ja tyrkkäsin Taimin siihen, missä jälki oli (tiesin tämän kohdan). Ja auts että toinen otti kovasti itseensä. Se melkein kävi itkemään, se näytti sille. Mutta jatkoi jotenkin ja kohta tultiin kepille, jolle hyvä maahanemno. Ja kun tästä pääsin palkkaamaan vilpittömän iloisena, jatkui jälki täysin normaalisti. :) Erävoitto, meille molemmille. 

Mutta huomasin tämän jälkeen kyllä, että jälki oli vaikea! Taimi, joka ajaa hyvin tarkasti, ajoi laajalla, tarkisteli hajutunnelin reunoja, ja ajautui kauaskin (kun välillä näin painanteet maassa). Että siinä alussa olisi tietysti, jos olisi tämän osannut ottaa huomioon, antaa rauhassa tarkennella.

Loppu kuitenkin tosi kivasti, tienylitys ei ollut mikään juttu, ja päästiin kuin päästiin siis kunnialla loppuun sen ekan kepin jälkeen.

Opettavaista kyllä. Ei ole tämä matalapaine meikäläisen ilma ollenkaan. Joten sadepäivän jälkiä aina kuin mahdollista, sillähän siitä päästään!