Otettiin koulun pihassa luistelijahäiriössä tokohommia. Aloitin Taimin kanssa seuraamisella. Nyt tehtiin huomattavasti vähemmän, huomattavasti suunnitellummin ja huomattavasti paremmin kuin viimeeksi. Käännökset imi hyvin. :)

Ensin pari seisomista kuiviltaan, ja taas ensimmäisellä veti maihin. Muut teki oikein. Pari liikkeesta seisomista taaksekävelyineen kaikkineen, ei ongelmia. Kaukoja tehtiin muutamia ja hyvin. Niissä se keskittyy minuun tosi hyvin, ei ottanut häiriöitä vaikka niitä oli tarjolla.

Ruutu kahdesti, piilossa oleva lelu ruudussa. Seisahtui lelun luo ja odotti minua leikkimään. Nämä on nyt parantunut hyvin, hakee ruutua ja odottaa yhteisleikkiä. Lempilelu on hihnan päässä oleva patukka, jolla voisi revitellä vaikka kuinka kauan (Satulle terveisiä ;) ) 

Luoksetulon pysäytyksiä 3, Tomi oli takamiehenä. Viimosella kutsuin pysähdykseltä luo, ja se olikin uutta, koska ainahan siitä lähdetään taakse. Mutta meni se ihan ok ensimmäiseksi kerraksi. Toinen yritys oli jo nappisuoritus. Pitää noitakin jokunen tehdä, vaikka enimmäkseen ottaisi takapalkkaa, ettei ala ennakoida. Lopuksi vielä leikittiin patukkaviritelmällä.

Taran kanssa tehtiin muutamia oikein kivoja ruutuja, jos ei oteta haukkuja huomioon. Ei haukkunut kylläkään jokaisella, ja tehtiin pitkästäkin matkaa. Tara oikein innostui patukkaa revittelemään, vaikkei olekaan ollut juuri lelulla palkattavissa. Höpsö. Kaukot meni erittäin hyvin, ei liikkunut.

Arvi pääsi vielä ruutuhommiin ja se on ehkä paras kaikista! :D Niin vähän ollaan tehty, ja niin hyvin on hiffannut jutun. Vähän myös innokasta seuraamista ja luoksetulon pysäytys.