.. maailma kirkastuu. Niin se vaan on.

Käytiin Taimin kanssa Hukkiksissa, kun Tara jäi lataamaan akkuja huomista koetta varten. Otettiin Hannele ja Solja kyytiin, ja käytiin katsomassa, olisiko Linnunlahdelle päässyt tekemään pk-esteitä, mutta kenttä ei ollut vapaa. Niinpä jatkettiin matkaa Romon maastoihin.

Taimi suorastaan villiintyi aluksi tehtävästä haukkuharkasta. Aika upea haukku sillä on, samalla kun tassut lyö maahan tahtia. Etsintäkin oli melko pitkä, mentiin pienen metsäkaistaleen sekä hakkuuaukon läpi, jonka jälkeisessä metsässä maalihenkilö oli. Olin ohjeistanut, että jos olen kaukana kun Taimi löytää, palkkaa hyvän, pitkän haukkusetin jälkeen, ja kehuu ja odottaa meitä. Maalimies oli tottelevainen, ja treeni onnistui just niin kuin piti!