Piti saada kotoinen olo, joten lähdin treenaamaan lähikentälle. Se onkin tosi lähellä, paljon lähempänä kuin entinen. Liki näkyy ikkunasta. Lisäksi käytiin tsekkaamassa tänään taas vähän lisää lenkkejä, niitä on kilometritolkulla; on pururataa, hiekkatietä ja metsäpolkua - ja nämä siis kun lähtee vain tuohon yhteen suuntaan, jossa ollaan käyty. :) Kyllä tuonne jonkun jäljen saisi kans varmasti tallusteltua. Not bad, not bad at all.

Mutta treeneihin siis. Jotain kivaa ja uutta. No, Taimi oli kivaa ja uutta jos siitä kun laitoin liivin päälle. :o) Aloitettiin ohjatulla, jota ei olla tehty taas herra ties miten kaukan aikaa sitten. Tai siis suuntia. Ajattelin sitten laittaa lelut molemmin puolin, ja katsoa miten käy. Sei pelaa joka pelkää! Ja otettiin kaksi hienoa ketun tuontia vasurista, kaksi vinkuvan karvapatukan tuontia oikealta. Pikkasen hauska treeni!

Seuraavaksi merkkiä. Ensin ohjasin kädellä muistutukseksi, mutta tämäkin on ilmeisesti osattu tehdä niinä vähinä kertoina oikein, kun se teki kivoja menoja jo kokopitkästäkin matkasta, oikaisee itsensä taakse suoraksi. Pitää näyttää jollekin tätä, ennen kuin vahvistan siihen jonkun emämokan..