Ääh, kerran jo kirjoitin, ja sitten koneen näyttö pimeni. Päivän sana onkin hajoavat vehkeet, ei kohta ole t-konetta, ei autoa.. Pösö alkaa olla sitä mieltä, että palvelusaika voisi pian olla ohi, mutta kunnes jään jonnekin helevatun jontkaan sillä se viimeinen kerta, niin olkoot. :D Kohta kai olisi mahis (ja pakko) katsellakin uutta menopeliä, kunhan kerkeää. 

Jäljelle mentiin nyt pellolle, jota aiemmin yritin jo katsella. Torstaina pitäisi saada tietoon liuta muitakin peltoja, joten eiköhän tämä syksy ahkeroida niillä. Liika voi kyllä olla liikaa, ja nythän näillä jälkimäärillä vähän tavanomaisetkin jäljet on vielä jänniä, kun ei ole joka päivä tekemässä. Mutta tänään tuli pellolla niin ihana fiilis, että melkein itketti. Taimi oli se pikku-Taimi, sama kuin kaksi vuotta sitten kun ensimmäistä jälkikesää pääteltiin. Touhotti, hyppi tasajalkaa kun mainitsin "jälkihommat" autosta ottaessani ja kun näki jälkivermeet. Se pitäisi nähdä, sitä ei voi tietää jos ei näe. 

Oli aika täydelliset treenit. Viime kertaan verrattuna lähtökin oli hillitty, kun käveltiin yhdessä kohti jälkeä, vaikkakin liina kireällä, niin Taimi nappasi jäljen saman tien ja lähti etenemään oikein. Pää ei noussut pellosta kertaakaan, suurimmaksi osaksi pää heilui askeltarkkuuden tahdilla, namitus oli pääasiassa 3-5 askeleen välein. Loppuun asti herpaantumatta. Ihan huippujuttu. Kaksi keppiä, yksi puolen välin jälkeen, toinen lopetuskeppinä. Treenien parhautta!