Otettiin iltalenkin alkuhuumassa pätkä tokohommia Taimin kanssa. Ensin kokeiltiin ruutua, joka aluksi näytti tarkoittavan Taimille ruutunauhan hakemista ja tuomista minulle. Jepjep. Oli vähän hakusessa :/ No, kyllä se siitä alkoi kivasti suttaantua, näkyvyys kyllä oli tosi huono, valolampun alla tehtiin, joten saattoi olla aluksi epävarmuutta.

Seuraamiset olivat oikein mieltä lämmittäviä. Taimilla on ollut sivusunnassa irtoamista, kotona olen naksutellut lavan koskiessa jalkaan, ja tiiviyttä on saatu. Alkuun saattaa ottaa pikkuisen etäisyyttä, mutta hakeutuu hyvin hollilleen. Lähtöjä siis pitää tarkistaa seuraavaksi.

Kokeilin pitkästä aikaa jäävät, ja ne meni kuin oltais aina tehtykin, eli niitä ei tarvinne hinkuttaa. Nopeat oli. Kokonainen nouto, palautus ja vielä kokonainen nouto, josta loppupalkka. Noutoon lähdöt ja kapulan nosto ovat nyt hyvät. Palautukset tuli laukalla, vaikkei millään kiitolaukalla, mutta söpöllä sipsulaukalla. Niitä laukkoja voisi aina kyllä kanssa treenata, kunhan on kaveri vaan mukana. Liian nopeahan siitä ei voi tulla. Kotipihassa vielä pari hypyt, hypylle lähdöt kanssa nyt varmoja.

 

Loppuun tälläinen viime viikonlopun kuva, kun ei nyt ole äksönikuviakaan esittää. Silmänisku