Tiistain treenit. Menin ennakkoon tekemään keppejä: 6:lla aloituksia 3 puoleensa, ja sitten muutamia kertoja koko kepit. Meinasi keksiä viimeisen välin jättää pujottelematta, mutta saatiin korjattua, ja muutamia toistoja päälle. Itse treeneissä Taimin kanssa tehtiin aluksi lyhyttä pätkää, jossa oli hyppyä, pituus, muuri ja pussi, ja siitä tulikin mieleen, että 90 asteen käännöstä pitäisi treenata. Mutta noita vähemmän tehtyjä esteitä oli nyt kivasti, niitä kyllä pitää vahvistella. Toisella kerralla tehtiin puomi pari kertaa, kepit pari kertaa, ja sitten sellaista suoraviivaista pätkää, jossa esteet tosin olivat vinossa kulmassa, vaikka koiran linja aika suoraviivainen. Tässä toisessa setissä Taimi alkoi tuntua taas ihan itseltään, puomillakin oli vauhtia. Voi jumpe että itse muistaisi tehdä noita suoraviivaisia vielä enemmän, jotta se saa este- ja etenemisvarmuutta, ja erikseen vielä treenailla käännöksiä ja muita. Kun ei niitä ole oikein vielä hirveesti edes tehty.

Arvi teki kovaa ja korkeelta, vitsit että tuntui hyvältä! Kerkesin tehdä paljon persjättöjä, kun Arvi kulki omalla raiteillaan lukien rataa, ja kerkesin hyvin aina eteen tekemään niitä. Sillä oli oikeasti joku ihan uusi vaihde päällä taas. :D Keppien aloituksissa ei paljon kysellyt, että mihin itse sijoituin, vaan lähetin sen vaan kepeille ja menin omia menojani, Arvi teki hyvällä sykkeellä keppejä. Nyt kun olisi jotkut kisat edes tulossa :o)

Loppuun tehtiin paikkamakuu Leevin, Viiman ja Loitsun kanssa. Taimi oli todella varma ja rento. Hyvähyvä!