but still kicking. Not hard, but still kicking. Pihinää flunssaisista keuhkoista. Koirat on olleet pakkolomalla. Ajanpuute on akuutti, mutta flunssa siihen päälle, ei hyvä. Ja jos vielä jotain kohtalon ivaa, niin kannattaa lähteä autolla pellolle, jossa voi itse seisoa ja antaa koirien juosta, ja sitten auto tekee sen viimeisen kerran. Eli ei käynnisty kikkakolmosten ja kakkosten jälkeenkään. Puhelinta ei, kuinkas muuten, matkassa. Ja ei, minä en romahtanut, en sortunut, vaan olin tyyni ja rauhallinen. Murphyä vastaan on turha. En kävellyt kotiin (ja saanut keuhkokuumetta, kuppaa ja kirppuja), vaan lähimpään taloon, josta auttavainen ihminen tuli vetäisemään pösön käyntiin.  Nyt en enää uskalla lähteä sillä mihkään yksin.

Kotiaktivointikin on ollut minimaalista, mutta ollaanpa tehty kuitenkin kaukoja Taimin kanssa, niissä oli hyvä ote, hurjan hyvä. Tunnariakin tehtiin pitkästä aikaa sisällä. Ohjattua tyypattiin yksi kerta, oli pakko, merkin kanssa, ja se on ihan mahdottoman hyvällä alulla. :D Suuntia vielä otettava erikseen ja merkkiä, mutta tämä pieni protokokeilu oli inspiroivan hieno. :)