Kissan ulkoilutuksen yhteydessä oli hyvä ottaa vähän pihatokoja. Tunnaria ensin kaikille.

Taralle yksi, hieno, hyvä, ei mittää. Pitää kapulaakin niin hienosti että! Arville ensin ihan kokeenomainen. Ensin se ottikin oman, sitten alkoi vähän mietiskellä ja vaihtoi toiseen. Lähetin uudelleen ja toi oman. Sei kyllä mene paljon häpsingilleen, vaikka otetaan uudelleen, yhtä hauskaa näyttää olevan. :D Tehtiin sitten vielä vähän oman etsintää ja uudelleen kokeenomaisena liikkeenä, ja nyt onnistui. Pitää vielä malttaa ottaa erilaisia harjoituksia. :) Taimi ensin teki Taimit ja tarkisti vielä, mutta parilla uusinnalla oikein hienoja hetituonteja. Kiinnitin huomion nyt tuontiin, eli että tuo ihan lähelle. Se on ihan ok, mutta saahan se tuoda sen minulle kiinni astikin. 

Kaukoja. Arvi oli odotellessaan ottanut pörriäismoodit, joten se niistä sitten Arvin osalta. Taralle kaksi settiä: ekassa se luuli että sillä on takapalkka, ja teki vähän omiaan. Toinen iiiiiihan täydellinen. Taimille vähän yksittäisiä tekniikoita, ja kokosettejä, pitkää matkaa. Hienoin oli pitkästä matkasta 8 liikkeen vaihto randomjärjestyksessä.

Sisänaksutteluna on tehty takapään nostoa rahille, ja Taimi on hiffannut sen nopsaan. Sen kanssa naksuttelu on niin yltiöhauskaa, kun sen yritysmoodi vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.. On vaan hirmu kivaa aina! :)