Tänään jatkettiin maastolajien kanssa Tiinan seurassa. Pennuille jäljet vanhenemaan, ja Taimille ja Jaavalle esineruutua väsäämään. Esineruutuahan on hei tehty kerran viime keväänä Kalkkisten talon pihalla. :D Tallattiin kapea ja pitkä alue, jonka takareunaan lähinnä esineet. Tiina jäi pieneksi takahaamuksi, että saadaan joku helpotus eikä aloiteta vaikeimmalla mahdollisella. Taimi vinkui odottaesaan lähetystä ja Tiinan poistumista ruudusta. Eka pisto taakse ja salamana. Esine nopealla työllä. Samoin toinen. Kolmannella jäi ensin etuesineelle, mutta siinä kohtaa oli joku tosi outo ja vahva haju (Jaavakin merkkasi tämän omalla vuorollaan) ja jättikin etuesineen ja uudella käskyllä lähti taakse hakemaan. Se oli tietysti aika ihanaa, että irtosi vielä taakse, eikä mennyt muutenkaan tuosta hajupaussista häpsingilleen, vaikka tavallaan se esineen jättö olikin huono. Mutta se tosiaan meni pois näistä maailmoista, mikä lie elukka siinä mennyt / ollut. Esineruutukärpänen puraisi! Tuli myös mieleen saada Surpan nouto äkkiä kuntoon, kun en sille aio aloittaa tätä ennen kuin osaa noutaa, menee muuten turhaksi säädöksi koko homma.

Surin jälki suht tiheillä kulmilla, muuten samalla tavalla tyhjiä kuin viimeeks, paitsi että tuplatyhjiä muutama myös. Sanotaanjko vaikka näin, että meikäläinen keskittyi enemmän juoruiluun kuin Surin tarkkailuun, mutta ei siinä mitään vikaa kyllä tuntunut olevan. Kulmat taas hienosti, ja Tiina sentään oli tyhjillä havainnut, että Suri oli haistellut ekstratarkkaan ja jatkanut sitten seuraavaan, eli hyvä näin. :)

Mitenkähän sitä sitten seuraavaksi vaikeuttaisi.. Pituutta nyt saisi tietty vieläkin lisätä reilusti, ja kävellä vaikka ihan randomina. Tämä tyhjittäminen on aika hyvä, näitä syksy loppuun, ei enempää tarvitse niissä kiirehtiä. Niin joo, jqa meinattiin tehdä seuraavat jäljet päittäin ja katsoa onko tekijällä väliä. Jos otan keppejä edeltävät purkit, ne voisi opettaa nopsallakin aikataululla ja lykätä suht pian jäljelle. Toisaalta ajattelen, että niiden laitto pian palvelee siinä mielessä, ettei koira opi jäljen olevan vain putkeen tehtävä juttu, vaan oppii pysähtymään myös jäljen aikana vrt. Arvi, jolla sdai vääntää ratakiskosta että  e s i n e i l l e  p y s ä h d y t ä ä n .