Kotipihalla koirat saivat aamuruokansa eteen esittää tokotaitojaan. Tara humputteli kaukoja, seuraamista jne. Arville seuraamista ja luoksaria. Kunhan jotain pääsivät tekemään. :) Ja noutoa! Molemmat siis.

Taimille ensin kaukoja, ja meinasi, siis meinasi, mennä hermo, kun ei voinut taas kuunnella mikä liike. Laitoin eteiseen jäähylle, ja tämä oli hyvä, koska en oikeasti ollut hermostunut. Tein uuden kierroksen muiden kanssa ja Taimi kehiin. Tehtiin sitten vähän muuta, eli seuraamista (naminam), jääviä (naminam) ja sitten taas niitä kaukoja, nyt niin kuin koeliikkeenä. Ne ovat parantuneet ja paremmat, joskin joku maahanmeno ja istuminen sielä meni sekaisin. Tuli kuitenkin olo, että kyllä nämä tästä! Jatketaan vaan sitä tarkkaa tekniikkaa tässä ohessa.

Ekalla kiekalla mietin kyllä jo, että jätetään nämä hommat nyt joksikin aikaa, kun en vaan keksi, mitä tehdä tälle asialle. En tiedä onko kirjoituksista välittynyt se, että harmittaa ettei nyt kykene enempään. Vaikka aikaakin on, on oma keskittyminen ja jaksaminen ajoittain ihan tuuliajolla. Ja sitten tulee olo, että no onhan minulla aikaa, mutta miksi en muka treenaa sitten koko ajan sillä ajalla. No, päivät vaan menee. Ja elämässä on muutakin. Ja kun en pysty tekemään kuten haluaisin, ajattelin, jos jättäisi hommat ihan vaan muutamaksi kuukaudeksi kokonaan, ettei tarttis harmitella, ettei voi tehdä kuten haluaa. Mutta tuleeko sitä aikaa sittenkään. Ehkä on vaan opeteltava tyytymään siihen, mitä on ja millä mennään. Pitää oppia ymmärtämään, ettei elämä ole enää kuten ennen. Ei kai se minusta huonompaa tee. Tiedän, että osa tästä on tätä pimeän tuomaa salakavalaa väsymystä. Pitää opetella tekemään se, minkä pystyy ja olemaan siitä kiitollinen.

Surkkis teki eteentuloja, joita se tarjoilee itse. :) Sivuja tehtiin myös aidan viertä mennen. Maahanmenoja, joissa kohta voisi alkaa vähän jo käsky olemaan hallussa? Ehkä, jos olen kyykyssä. :D Noutokapulailottelua myös. Ja kosketusalustaa. Sille pitää muistaa vaikeuttaa tarpeeksi hitaasti, sillä muuten se lähtee huhhailemaan, kun ei muista mitä oltiin tekemässä. Ja siis ts. vaikeuttaa varmaan ihan normitahtia, mutta kun ei muista, ettei pennulla ole vielä oppimishistoriaa, toisin kuin aikuisilla, joilla vaikeuttaminen pystyy olemaan aika paljon nopeampaa.

Treenattiin Taimin kanssa parit ysikymppiset avokulmat myös kepeillä eilisiä huomioita huomioiden. Nythän se onnistui.