Koitin viimeeksi olla iso ihminen, ja kokea epäonnistumiset pakollisina askelina kohti täydellisyyttä. Ja niinhän se on edelleen ajateltava, kaivettava vanha kunnon psyykkinen valmennus naftaliinista, ja uskottava viisauksiin, kuten siihen, että ongelmallisina aikoina mennään eteenpäin, hyvinä kausina homma on hyvää mutta pysyy paikoillaan. Olisiko vanhaa kunnon taekwondoaikojen oppeja, sopii hyvin tähänkin paikkaan.Tosin koiran kanssa ei tee pahaa ollaniitä onnistuneita kausia, jotta motivaatio säilyy koiralla - kuten ohjaajallakin.

Oltiin Lauri-rotikan ja Ajan kanssa jäljellä siis. Taimin jälki oli leikatussa ruokohelvikössä - alkupätkä kosteampaa maata, keskellä kuivaa ja kovahkoa, loppu kosteassa. Namitettu n. puolet. Taimin jälki taisi olla ainakin 1,5 tuntia vanha ajettaessa. Alku meni hyvin, tosi hyvin. Sitten tuli vähän epämääräisemmän näköistä pätkää, ja huomasin Taimin pyörivän sen näköisenä, että keppi voisi olla niillä main, ja havaitsinkin seisovani liki sen päällä. :D Peruutin vähän ja Taimi navigoi itsensä kepille. Tähän asti mentiin siis hyvin jäljellä. Sitten tuli epävarmaa pätkää, jossa en tiennyt yhtään kyllä taas mitä tapahtuu, välillä näin sen ottavan kulmia, välillä en tiennyt mitä tapahtuu. Yhtäkkiä Taimi katsoo minuun, minulla oli tyhjä namipurkki kädessä ja Taimi laskeutuu maahan. Ei siinä mitään keppiä tai mitään ollut. Se kai oli jotenkin epävarma meidän menosta ja nähtyään kupin se ajatteli, että tätäköhän minä haluan. Siitä se jatkoi taas jonnekin, ehkä jälkeä ehkä ei. :D Jälki saattoi olla jotakuinkin kadonnutkin jo, ja löytäessään namin Taimi tarjosi nimittäin taas maahan menoa..? En reagoinut ja se jatkoi matkaa. Sitten tuli selvä hukka, jossa pysähdyin ja odotin maltilla, että se nostaisi jäljen, joka lopulta nousikin. Tämän jälkeen oli kostealla pohjalla suora, jonka päässä päätöskeppi, joten se loppu 30 metriä meni onneksi hyvin.

Pohdintaa: niin tosiaan jälki oli ihan varmasti vaikea, eikä muillakaan kyllä mennyt tänään mitenkään mairittelevan hyvin, joten voisi kuvitella olosuhteilla olevan oma osuutensa (aina voi syyttää olosuhteita ;)). Jonkinlainen molemminpuolinen epävarmuus toi omat kuvionsa. Liinankäyttö oli aluksi hyvää, ehkä sitten vähän huonoakin pätkää, esim. esineeltä lähdettäesä tein vanhat virheet jne. Lisäksi jäljen loppumisen jälkeen pitää nyt omaa toimintaa seurata, eli siinä vielä leikkiä tms. Nyt vaan maleksin miettien Teemun kanssa mikä meni pieleen, ja Taimi tuli perässä. Eli pohdinnat ja sellaiset vasta kun koira on pois, hyvä ja innokas mieli jäljen jälkeen ei varmaan tee pahaa..

Arvin jälki meni kanssa aika penkin alle. Se oli hyvä, mutkitteleva jälki, mutta Arvin meno ei nyt ollut keskittynyttä, ja se kohelsi jotenkin alkupätkän. Sitten meno vähän parani, ja opin lukemaan Arvin kulkua tässä maastossa, jonka jälkeen saatoin olla tyytyväinen lopputyöhön. Esineille pysähtyi, ne oli hyvät esineet, huivit. :)

Seuraava jälki saisi nyt olla sitten sellainen perusturvallinen jälki, jolla saataisiin hyvä fiilis ja onnistuminen. Niin, että itsellä olisi varma olo ja voisi olla koiran tukena ja apuna jos se tarvitsee, mutta että koira voisi ottaa jälkivastuun helposti. Tai jotain hienoa.