Tänään oli kiva touhupäivä, kun ensin käytiin Taimin ja Arvin kanssa opiskelukaverin koiranpentua leikittämässä. Sen jälkeen ajoin Riikalle katselemaan pentuja, ja tehtiin lähimetsään jäljet. Sää oli hyvin epävakainen, mikä oikeastaan onkin hyvä, kun jälkiä on nyt vaan tehtävä erilaisiksi, ja erilaisilla haasteilla. 

Taimin jälki olikin oikein hyvä ja haasteellinen. Se meni kutostien vieressä pientareella, vain riista-aita erotti meidät tiestä, ja piennar toki. Maa oli viime vuoden heinän peitossa, vetinen osittain, osittain hiekkaa vaan, mutaa. Neljä keppiä, yksi tien ylitys, eikää pari tuntia. Jäljennosto oli vaikea, meidän hajut autolta sotkivat, haju painui kohti tietä, tie ehkä sekoitti hajuja (?), mutta kun Taimi keskittyi - siitä aina näkee, kun se tekee keskittyneesti hommia - se sai parit ekat askeleet kiinni, ja kohta palkaksi tuli maahan jätetyt namit. Haju painui selvästi kohti tietä, siellä saattoi olla myös oja pientareen ja tien välissä. Taimi tarkisteli ahkeraan, ja ensimmäinen keppi nousi hyvin. Kepin jäkeen meno oli ehkä vähän varmempaa, kunnes tultiin tienylitykselle. Sekin loppujen lopuksi selvitettiin ihan hyvin, itse ehkä yritin liikaa katsella kohtaa, josta jatkuisi heinikkoon. Jälki jatkui, keppi nousi. Sitten oli vielä vaikeahkot hietikkokohdat, ennen kuin loppupätkä oli taas helpompaa. Niissä haju taisi olla aika laajalla, kun Taimi veti paljon jäljestä sivuun, itse näin helposti askeleet. Olisiko ehkä pitänyt antaa sen mennä kauempana, nyt odotin sen hakevan lähemmäs itse jälkeä, vaikka hajuhan saattoi olla ihan muualla. Ehkä näissä vaikeammissa paikoissa voisi olla hyvä, että itse tietäisin, missä jälki menee - voisi antaa koiran rauhassa työskennellä, ja itse keskittyä koiran lukemisen opetteluun, kun ei jännäisi niin paljon sitä, hukkuuko jälki.

Ah, mutta mikä jälki! Tyyppi vaan vetää hyvällä motivaatiolla loppuun asti, ja sitten paistatteli kehujen sadellessa. Pikku jälkiprinsenssa.

Arvi oli neuroottinen. Autossa olo räntä- ja raesateessa sai sen taas ihan kierroksille, ja jälki olikin sen näköinen. Tavallista työskentelyä, mutta liikkeiden nopeus oli satakertainenn normaaliin. Rauhoittumista olisi opeteltava.. Eikä suoraan jäljelle autohöyryistä. Mutta jälki nousi hyvin, ja kaikille esineille pysähtyi hyvin. Pari pätkää oli lumella, ne oli hirmu vaikeita sille. Raesade oli vaihtunut matkalla vaakatasossa tulevaan räntään. Ei siis helpoin jälki Arvillakaan. Näin sen on mentävä. :) Koirat oppii!